OIKEUSPOLITIIKKA

Lakimiesliitto on arvostettu oikeuspoliittinen toimija. Liitto osallistuu aktiivisesti lainsäädännön ja oikeuselämän kehittämiseen maamme lakimiehiä edustavana asiantuntijajärjestönä. Lakimiesliitto tuo oikeuspoliittiseen keskusteluun käytännön juristien näkökulman, joka perustuu luottamushenkilöstön ja toimiston korkeatasoiseen ja laaja-alaiseen osaamiseen.

Lakimiesliitto antaa vuosittain noin 20 lausuntoa eri ministeriöille lainvalmisteluhankkeiden sisällöstä. Liiton edustajia kuullaan sekä ministeriöiden työryhmissä että eduskunnan lakivaliokunnassa merkittävistä lainsäädäntöhankkeista päätettäessä. Liiton yhteistyösuhteet sekä lainvalmistelijoihin että eduskunnan virkamiehistöön ja kansanedustajiin ovat toimivat.

Syksyllä 2010 Liitto julkaisi Lakimiesliiton Oikeusturvaohjelman, jossa se kertoo omat ehdotuksensa keinoiksi oikeudenkäyntien viivästymisen ehkäisemiseksi. Ohjelma on saanut erittäin hyvän vastaanoton Oikeusturvaohjelmaa pääset lukemaa tästä.

Lakimiesliitto on myös aktiivinen toimija oikeuspoliittisten tapahtumien järjestäjänä. Tammikuussa 2011 Lakimiesliitto järjesti yhdessä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanssa seminaarin Kansalaisten oikeusturva ja oikeuslaitoksen toimintakyky, jossa maamme juristikunnan kärkikaarti pohti keinoja oikeudenkäyntien viivästymisen ehkäisemiseksi. Maaliskuussa Liitto järjesti oikeuspoliittisen eduskuntavaalipaneelin, jossa jäsenistö pääsi kuulemaan lakimiesehdokkaiden kantoja oikeuspoliittisiin kysymyksiin.

Lakimiesliiton oikeuspoliittinen valiokunta vastaa oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaa koskevien asioiden valmistelusta ja suunnittelusta. Oikeuspoliittisen valiokunnan kokoonpanovuonna 2012 on seuraava:

Asianajaja Pekka Jäntti Suomen Asianajajaliitto (puheenjohtaja)
Varatuomari Taisto Hujala Vakuutuslakimiesten yhdistys
Tutkija Merva Hämäläinen Naisjuristit
Käräjätuomari Pekka Louhelainen Käräjäoikeustuomarit
Dosentti Max Oker-Blom Juridiska Föreningen i Finland
Hallinto-oikeissihteeri Pirita Pesonen Hallinto-oikeustuomarit
Oikeustieteen ylioppilas Vesa Puisto opiskelijajäsen
Associate Tuomas Rytkönen Nuoret Lakimiehet
Ylitarkastaja Asta Sark Läänin- ja aluehallinnon lakimiehet
Kihlakunnansyyttäjä Krista Soukola Suomen Syyttäjäyhdistys
Dosentti Antti Tapanila Suomalainen Lakimieshdistys (asiantuntijajäsen)
Poliisipäällikkö Juha Tuhkala Suomen Nimismiesyhdistys
Yhdistys- ja säätiörekisteripäällikkö Juha Viertola Yksityisalojen Lakimiehet

Intranet