(17.10.2011) YTN antoi lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen

Ylemmät toimihenkilöt YTN joutui antamaan lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen maanantaina 17.10. Näin YTN liittyy mukaan Metalliliiton ja Pron aiemmin jättämään lakkovaroitukseen.

Metalliliiton ja Pron lakko alkaa alan 44 suurimmassa yrityksessä perjantaina 21.10., ja ylemmät toimihenkilöt alkavat työtaistelun samoissa yrityksissä tiistaina 1.11. klo 6 aamulla.

Määräaikainen lakko loppuu maanantaina 7.11., ellei sopuun päästä sitä ennen.

YTN:n ja Teknologiateollisuus ry:n työriidan käsittely sovintolautakunnassa päättyi maanantaiaamuna 17.10. tuloksetta. Lautakunta päätyi kuitenkin suosittelemaan, että osapuolet aloittavat neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta työmarkkinoilla syntyneen raamisopimuksen pohjalta.

Neuvotteluja työnantajan kanssa jatkettiinkin heti maanantaina 17.10. YTN:n hallitus antoi lakkovaroituksen neuvottelutapaamisen jälkeen, kun työnantaja ei edes suostunut keskustelemaan muusta kuin omasta mallistaan raamikustannuksen jaoksi.

Työnantaja ilmoitti myös, että se ei ole valmis ottamaan työehtosopimukseen edes valtakunnallisessa raamiratkaisussa sovittuja asioita.

Teknologiateollisuudessa on jo menossa kaikkia henkilöstöryhmiä koskeva ja toistaiseksi voimassa oleva ylityö- ja vapaa-aikana työasioissa matkustamiskielto. Se jatkuu edelleen kaikissateknologiateollisuuden yrityksissä.

YTN:n teknologiateollisuuden lakkovaroitus koskee noin 10 000 ylempää toimihenkilöä.

YTN:n hallitus päätti myös, että se on valmis aloittamaan neuvottelut kaikilla muillakin sopimusaloillaan valtakunnallisen raamiratkaisun pohjalta.


YTN:n lakko alkaa näissä yrityksissä 1.11.2011 klo 6 aamulla

ABB Oy
Agnico-Eagle Finland Oy
Boliden Harjavalta Oy
Boliden Kokkola Oy
Kone Oyj
Kone Hissit Oy
Kone Industrial Oy
Konecranes Oyj
Konecranes Finland Oy
Konecranes Service Oy
Metso Oyj
Metso Automation Oy
Metso Endress + Hauser Oy
Metso Foundries Jyväskylä Oy
Metso Minerals Oy
Metso Paper Oy
Metso Power Oy
Metso Shared Services Oy
Oras Oy
Outotec Oyj
Outotec (Ceramics) Oy
Outotec (Filters) Oy
Outotec (Finland) Oy
Outotec Turula Oy
Patria Oyj
Patria Finance Oyj
Patria Aerostructures Oy
Patria Aviation Oy
Patria Land Services Oy
Patria Land Systems Oy
Pyhäsalmi Mine Oy
Rautaruukki Oyj
Ruukki Construction Oy
Ruukki Engineering Oy
Ruukki Metals Oy
Ruukki Stainless Steel § Aluminium Oy
Sako Oy
Sandvik Mining and Construction Oy
Sandvik Mining and Construction Finland Oy Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaara Sotkamo Oy Valmet Automotive Oy Wärtsilä Oyj Ab Wärtsilä Finland Oy

Intranet