YTN: Teknologiateollisuuden lakko alkanut - kaatunut sovintoesitys merkittävästi huonompi kuin muilla
Ylemmät toimihenkilöt YTN:n hallitus ei hyväksynyt valtakunnansovittelija Esa Longan 31.10. antamaa sovintoesitystä teknologiateollisuuden työriidan ratkaisuksi. Esitys olisi tarjonnut ylempien toimihenkilöiden kannalta epäedullisemman palkkarakenteen ja palkankorotukset kuin Metalliliiton ja Pron sopimukset.
YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi pitää työnantajaliitto Teknologiateollisuuden asennetta täysin käsittämättömänä ja henkilöstöryhmien tasa-arvoisen kohtelun vastaisena. Työnantajan asenne on nyt ehkä kaatamassa koko raamiratkaisun.
– Ylemmät toimihenkilöt on ainoa henkilöstöryhmä, jolle ei suotaisi paikallisiin eriin täyttä perälautaa. YTN:n mielestä liittotason ratkaisussa täytyy turvata meidän jäsenillemme riittävä palkankorotus. Se voidaan taata vain yleiskorotuksilla ja yhdessä sovituilla paikallisilla erillä. Työnantajien yksipuolista määräysvaltaa emme voi tässä asiassa hyväksyä, Kauppi sanoo.
Esitykseen sisältyi 0,8 prosentin paikallinen erä, jonka jakamisesta päättäisi viime kädessä työnantaja. Se johtaisi käytännössä alhaisempiin palkankorotuksiin kuin muilla henkilöstöryhmillä. Näin ollen YTN:n saamat korotukset olisivat jääneet alle raamiratkaisussa sovitun yleisen linjan.
Sovintoesitys ei sisältänyt myöskään parannusta työajan ulkopuolisen matkustamisen korvaamiseen. Ylemmät toimihenkilöt on ainoa henkilöstöryhmä, joka joutuu korvauksetta käyttämään vapaa-aikaansa työasioissa matkustamiseen.
Ylempien toimihenkilöiden lakko teknologiateollisuuden 40 yrityksessä (katso lista tämän tiedotteen lopussa) alkoi 1.11. aamukuudelta. Lakko koskee ensivaiheessaan noin 10 000 ylempää toimihenkilöä.
Lakko uhkaa laajeta viikon kuluttua 7.11. noin 40 uuteen yritykseen, ellei sitä ennen päästä sopuun. Toisessa vaiheessa lakossa olisi noin 25 000 ylempää toimihenkilöä.
Nämä yritykset ovat lakossa 1.11.2011 lähtien:
ABB Oy
Boliden Harjavalta Oy
Boliden Kokkola Oy, Kone Oyj
Kone Hissit Oy, Kone Industrial Oy
Konecranes Oyj
Konecranes Finland Oy
Konecranes Service Oy
Metso Oyj
Metso Automation Oy
Metso Endress + Hauser Oy
Metso Foundries Jyväskylä Oy
Metso Minerals Oy
Metso Paper Oy
Metso Power Oy
Metso Shared Services Oy
Oras Oy
Outotec Oyj
Outotec (Ceramics) Oy
Outotec (Filters) Oy
Outotec (Finland) Oy
Outotec Turula Oy
Patria Oyj
Patria Finance Oy
Patria Aerostructures Oy
Patria Aviation Oy
Patria Land Services Oy
Patria Land Systems Oy
Rautaruukki Oyj
Ruukki Construction Oy
Ruukki Engineering Oy
Ruukki Metals Oy
Ruukki Stainless Steel § Aluminium Oy
Sako Oy
Sandvik Mining and Construction Oy
Sandvik Mining and Construction Finland Oy
Valmet Automotive Oy
Wärtsilä Oyj Abp
Wärtsilä Finland Oy