JUKOn valtion neuvottelukunnan tiedote (syksyn neuvottelut) 2/2011
Koordinaatti, eli valtion keskustason neuvotteluryhmä keskusteli sopimuskauden pituudesta. Suuria erimielisyyksiä ei ollut. 13+12 kk tai vähintään 13+10kk olivat esillä.
Keskusteltiin yleiskorotuksen ja virastoerän suhteesta ja ajankohdista. Tekstitavoitteet esitetään ensiviikon keskiviikkona 26.10.2011.
Koordinaatti jatkaa maanantaina 24.10.2011.
Lisätietoja: neuvottelupäällikkö Markku Nieminen 040 060 1162 ja valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Kati Virtanen, 041 458 0032
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO valvoo jäsentensä oikeudellisia, työmarkkinallisia, taloudellisia ja sosiaalisia etuja. Valtiosektorilla työskentelee noin 28 000 jukolaisiin liittoihin kuuluvaa palkansaajaa. Jukolaisia palkansaajia on liki kaikissa valtion virastoissa ja laitoksissa. Muita valtiosektorin pääsopijajärjestöjä ovat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia. Työantajaa edustaa valtion työmarkkinalaitos VTML.