Itä-Suomen yliopistolle ei oikeustieteen tutkinnonanto-oikeutta

Itä-Suomen yliopiston hallitus on kokouksessaan 31.10.2011 päättänyt esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle, että osa yliopistolle myönnetään oikeustieteellisen alan tutkinnonanto-oikeus.

Esitykselle ei ole koulutus- tai työvoimapoliittisia perusteita.

Lakimiesten työpaikoista yli 60 % on pääkaupunkiseudulla. Lapin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistuneista merkittävä osa työllistyy pääkaupunkiseudulla. Sama pätee osin myös Turun yliopistosta valmistuneisiin.

Koulutuspolitiikassa on eletty viimeiset vuodet profiloitumisen ja omiin vahvuuksiin keskittymisen aikaa. On syytä vahvistaa nykyisiä tiedekuntia, eikä hajaannuttaa voimavaroja ympäri maata. Oikeustieteellisen koulutuksen alueellinen kattavuus on jo nykyisellään huipputasoa.

Jos käy niin, että koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman (KESU) luonnokseen kirjattu merkittävä oikeustieteen koulutuspaikkojen lisäys toteutuu, ei sekään edellytä uutta tutkinnonanto-oikeutta. Nykyisissä tiedekunnissa voidaan kouluttaa nykyistä suurempi määrä opiskelijoita. Lisäksi nykyisten tiedekuntien järjestämä koulutus olisi halvempaa ja laadukkaampaa, sillä rakenteet ja osaaminen ovat jo valmiina. Käynnistysvaiheen kitka jää pois.

Samalla on huomautettava, että KESUssa esitetty aloittajapaikkatavoite on oikeustieteen osalta täysin ylimitoitettu. Lakimiesliiton luotettavan selvityksen perusteella nykyiset koulutusmäärät vastaavat työmarkkinoiden tarvetta ainakin tulevan 20 vuoden ajan.

Itä-Suomen yliopiston esitys tulee hylätä. Ei tule vaarantaa oikeustieteellisen koulutuksen laatua, vaikka aluetta haluttaisiinkin aluepoliittisista syistä tukea.

Lisätietoja
toiminnanjohtaja Jorma Tilander, 041 458 0030
viestintäpäällikkö Juhana Harju, 041 458 0033

  • Edunvalvonta - Uutiset - (3.11.2011) Itä-Suomen yliopistolle ei oikeustieteen tutkinnonanto-oikeutta
Intranet