Teknologiateollisuuden lakko pitää, sovitteluun sunnuntaina
Ylempien toimihenkilöiden teknologiateollisuuden työriidan sovittelu alkaa sunnuntaina 6.11.puolilta päivin valtakunnansovittelija Esa Longan johdolla.
Sunnuntaina Bulevardilla ovat YTN:n teknologiateollisuuden neuvottelijoiden lisäksi myös YTN:n tietotekniikan palvelualojen neuvottelijat.
Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden lakko uhkaa laajeta maanantaina uusiin yrityksiin, joiden joukossa ovat muun muassa Nokia ja NSN.
Myös tietotekniikan palvelualojen kohdennettu lakko alan keskeisissä yrityksissä on alkamassa maanantaina 7.11.2011 aamukuudelta, ellei sopuun päästä sitä ennen.
Nyt on tärkeää, että lakkoyrityksen ylemmät toimihenkilöt keskittyvät viettämään laatuaikaa kotonaan tai kuka nyt missäkin. Mitä paremmin lakko puree, sen todennäköisemmin YTN saa sunnuntaina hyväksyttävän sovintoesityksen ja lakko saadaan päättymään.
Lakkoavustuslomake verkossa
YTN/Lakimiesliitto maksaa lakkoavustusta 50 euroa työpäivältä. Lakkoavustuslomake on YTN-teknon verkkosivulla http://www.ytn.fi/teknologiateollisuus . Samalla sivulla on paljon muutakin hyödyllistä luettavaa, esimerkiksi erilaisia käytännön ohjeita.
YTN:n päivystyspuhelin palvelee joka päivä klo 8 – 20. Sinne voi soittaa mieltään askarruttavissa lakkoasioissa. Kuusi asiamiestä on kerrallaan päivystämässä kuuden ketjutetun puhelimen kanssa.
Ja suosittu teknon Facebook-sivusto on niin vilkkaassa käytössä, että ruutua kannattaa vilkuilla pitkälle alaspäin. Paljon kuvia, paljon kommentteja ja reipasta keskustelua! http://www.facebook.com/YTNTEKNO
Latauksia FB-sivustolta on tehty jo lähes 320 000 kertaa.