Rahoitusalalle jätettiin lakkovaroitus
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja Ammattiliitto Pro joutuivat jättämään tiistaina 8.11. lakkovaroituksen vauhdittaakseen rahoitusalan työehtosopimusneuvotteluja. Alan neuvotteluja on nyt käyty yli kaksi kuukautta, mutta sovintoa ei ole näköpiirissä. Tilanteen paikalleen jämähtämisestä kertoo se, että tarvitaan valtakunnansovittelijan kutsu jotta Finanssialan Keskusliitto saadaan neuvottelemaan.
Suunniteltu lakko alkaisi 23. marraskuuta ja kestäisi viikon, jos alan palkoista ja työehdoista ei synny sopua sitä ennen. Edellisen kerran osapuolet tapasivat maanantai-iltana 7.11.2011. ”On täysin käsittämätöntä, että Finanssialan Keskusliitto kantaa julkisuudessa huolta huonosta taloustilanteesta ja pelkää kriisin haittaavan rahoitusalan toimintaa, mutta ei kuitenkaan ole halukas sitoutumaan raamisopimukseen”, kommentoi YTN Finanssialan vastuullinen asiamies Johanna Lähteenmäki.
YTN kantaa huolta työehtosopimustoiminnan rapautumisesta
”Suomalainen järjestelmä perustuu työehtosopimustoimintaan. Sen kautta tulevat muun muassa lomarahat, yleiskorotukset, perhevapaiden palkat ja henkilöstöedustusjärjestelmä. Aloilta joilla ei ole työehtosopimusta on kosolti esimerkkejä, että nämä asiat eivät ilman sopimusta toteudu. Henkilöstöedustusjärjestelmän eli yhteyshenkilöjärjestelmän kautta voidaan tuoda esimiesten ja asiantuntijoiden näkemykset esille yrityksen sisäisessä päätöksenteossa,” muistuttaa Lähteenmäki. ”Työelämä muuttuu niin, että esimiesten ja asiantuntijoiden määrä kasvaa tulevaisuudessa. Olennaista on siis vaikuttaa keskusteluihin nyt.”
Lakko vaikuttaa nopeasti
Mahdolliseen lakkoon osallistuisi Sampo Pankki, Danske Bank ja OP-palvelut. Mukana olisivat myös FD Finanssidata ja Samlink. Lakko alkaisi keskiviikkona 23. marraskuuta aamukuudelta ja päättyisi keskiviikkona 30. marraskuuta puolilta öin. Se vaikuttaisi nopeasti muun muassa OP-Pohjola –ryhmän, POP-pankkien, säästöpankkien ja Sampo Pankin asiakaspalvelun laatuun ja sujuvuuteen.
Lakon ulkopuolelle jäävät valtion kannalta kriittiset toiminnot ja tehtävät, joiden hoitamatta jättäminen vaarantaisi kansalaisten hyvinvoinnin.
Kaikkiaan rahoitusalalla väännetään yli 23 000 palkansaajan työehtosopimuksista. Sampo Pankissa on oma talokohtainen työehtosopimus, joka on kustannusvaikutukseltaan kytketty rahoitusalan työehtosopimukseen.
Lakkotalot 23. marraskuuta klo 6 alkaen:
Sampo Pankin ja Danske Bank A/S, Helsingin sivuliike, Kaupintie 3:ssa toimivat yksiköt, ei kuitenkaan Pohjois-Helsingin konttori
FD Finanssidatan kaikki yksiköt
OP-Palvelujen kaikki yksiköt
Samlinkin kaikki yksiköt
Suunniteltu lakko päättyisi 30. marraskuuta klo 24.