HAE

Lausunto opetusministeriölle ehdotuksesta hallituksen esitykseksi tekijänoikeuslain muuttamiseksi (7.12.2009)

Suomen Lakimiesliitto suhtautuu erittäin varauksellisesti ehdotettuun hallituksen esitykseen tekijänoikeuslain muuttamisesta. Perusteluna kannalleen Lakimiesliitto kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:

Esitys muuttaisi oikeustilaa epäselvemmäksi

Esityksen mukaan tavoitteena on selkeyttää nykyistä oikeustilaa koskien työntekijän ja työnantajan oikeutta työsuhteessa luotuihin teoksiin. Nykytilanteessa tekijänoikeuden siirtyminen työntekijältä työnantajalle perustuu niin sanottuun normaalikäyttöoikeuteen, jonka mukaan työnantaja voi vapaasti hyödyntää työntekijän työsuhteessa luomaa teosta toimintansa edellyttämässä laajuudessa.

Lakimiesliitto suhtautuu erittäin epäilevästi siihen, että tämän ehdotuksen toteutuminen todellisuudessa johtaisi edellä mainitun tavoitteen toteutumiseen. Käytännössä työnantajalle suoraan lain nojalla tuleva rinnakkainen käyttöoikeus loisi nykyistä oikeustilaa epäselvemmän ja oikeusriidoille alttiimman kokonaisuuden. Monella alalla ovat voimassa vakiintuneet sopimuskäytännöt, joiden osalta lainmuutos muuttaisi lainsäädännön toissijaisuudesta huolimatta tilanteen epäselvemmäksi nykytilaan verrattuna.

Esitys saattaa edistää työnantajan haluttomuutta sopimiseen

Esityksen mukaan lainmuutoksen tarkoituksena olisi edistää sopimista niillä aloilla, joilla tekijänoikeudella on merkitystä. Mikäli työnantajalle syntyy lainsäädännön nojalla teokseen rinnakkainen käyttöoikeus, joka sisältäisi myös oikeuden luovuttaa edelleen ja muunnella teosta, olisi sopimishaluttomuuden lisääntyminen työnantajan puolella todennäköistä. Lakimiesliitto pitääkin suurena riskinä, että työnantajan halukkuus sopimiseen tosiasiassa vähenee lakiuudistuksen seurauksena erityisesti sellaisilla aloilla, joilla ei vakiintunutta sopimiskäytäntöä ole.

Toissijainenkin lainsäädäntö vaikuttaisi sopimiskäytäntöihin työntekijälle vahingollisesti

Myös niillä aloilla, joilla vakiintunut sopimiskäytäntö on voimassa, saattaisi esitetty lainsäädäntö johtaa muutokseen työntekijän eli heikomman osapuolen haitaksi. Huolimatta lainsäädännön toissijaisuudesta on nimittäin täysin mahdollista, että työnantajatahot alkavat kyseiseen lainsäädäntöön vedoten vaatia vakiintuneiden käytäntöjen muuttamista tekijänoikeuslain työsuhdeolettamaa vastaaviksi. Tämä saattaisi tulevaisuudessa johtaa vakiintuneiden käytäntöjen muuttamiseen siten, että heikomman osapuolen eli työntekijän asema entisestään heikentyisi.

Tekijänoikeuslainsäädännöllä pyritään suojaamaan heikompaa osapuolta

Tekijänoikeuslainsäädännöllä pyritään ensisijaisesti suojaamaan heikomman osapuolen eli työntekijän oikeuksia luomaansa teokseen. On selvää, että työnantajalle kuuluu jo nykytilanteessa oikeus käyttää työntekijän luomaa teosta toimintansa edellyttämässä laajuudessa. Nyt ehdotetulla uudistuksella ollaan kuitenkin kääntämässä asetelmaa ja asettamassa työnantajan eli vahvemman asema etusijalle. Samalla ollaan luomassa uutta rinnakkaisen käyttöoikeuden konstruktiota, joka on omiaan muuttamaan asiaa koskevaa oikeustilaa nykyistä epäselvemmäksi.

Teoksen mahdollisimman tehokas hyödyntäminen toteutuu nykysääntelyllä riittävällä tasolla

Lakimiesliito ei usko, että oikeustilaa ehdotuksen mukaiseksi muuttamalla saavutettaisiin merkittävää etua teosten käytön tehokkuudessa. Nykyinen normaalikäyttöoikeuteen perustuva oikeussääntö on osoittautunut käytännössä riittävän toimivaksi. Rinnakkaisen käyttöoikeuden tuominen lainsäädäntöön ei parantaisi edellytyksiä teosten hyödyntämisen tehokkuuteen.

Kunnioittavasti,

SUOMEN LAKIMIESLIITTO – FINLANDS JURISTFÖRBUND RY

Jorma Tilander
Toiminnanjohtaja