Kirjoituksen päiväys

03.10.2019← Katso kaikki blogit

Arvosanakäytännöt Lakimiesliiton opiskelijavaliokunta

Arvosanakäytännöt ja niiden merkitysten esittely on toinen julkaisu kolmiosaisessa blogisarjassamme “Opiskelijat & Arvosanat”, jossa tarkastelemme mm. eri yliopistojen arvosanakäytäntöjen vertailtavuutta.

Edellisessa osassa kirjoitussarjaa esittelimme, kuinka yleinen ilmapiiri oikeustieteen opiskelijoiden suhtautumisessa arvosanoihin on muuttunut ja opiskelijoiden välinen arvosanakilpailu lisääntynyt. Keväällä tehdyn Lakimiesliiton kyselyn mukaan jopa 84% opiskelijoista kokee arvosanojen aiheuttavan heille stressiä. Arvosanastressi johtuu työelämän asettamista paineista, sekä erityisesti auskultointivalinnan nykyisistä kriteereistä. Opiskelijoiden tuntema stressi ei suuremmin vaihtele sen mukaan, missä yliopistossa hän opiskelee, vaan on yhtenäistä läpi Suomen.

Opiskelijoiden tiedossa yleisesti on, että osa kursseista on toista vaikeampia tai helpompia. Tämä johtaa siihen että opiskelijat kokevat, etteivät arvosanat edes yliopiston sisällä ole välttämättä keskenään vertailukelpoisia. Vähemmän sen sijaan on tietoa eri yliopistojen keskinäisistä eroista arvosanojen saamisen helppoudessa. Alla esitetty aineisto pohjaa Pykälä ry:n nettisivuilla julkaistuun tutkimukseen eri tiedekuntien arvosanakäytännöistä. Tutkimuksen tuloksiin ja sen menetelmiin voi perehtyä tarkemmin täällä, mutta nyt esittelemme lyhyesti sen merkittävimpiä tuloksia.

Tutkimuksessa analysoitiin neljän eri tiedekunnan - Turun, Helsingin, Lapin ja Itä-Suomen - pakollisista aineopinnoista annettuja arvosanoja viimeisen viiden vuoden ajalta. Olettaen, että opiskelijoiden älykkyydessä ja ahkeruudessa ei ole yliopistokohtaisia eroja ja että opetus on yhtä laadukasta kaikissa tiedekunnissa, kielisivät mahdolliset erot annettujen arvosanojen keskiarvoissa tiedekuntien eroavista arvosanakäytännöistä.

Tutkimuksen mukaan eroja tiedekuntien arvosanakäytännöissä todennäköisesti on. Kaikkien annettujen arvosanojen keskiarvot vaihtelevat tiedekunnittain 3.01 ja 2.58 välillä. Helsinki (3.01) ja Turku (2.99) sijoittuvat lähekkäin kolmen paikkeille, mutta Lappi (2.81) ja Itä-Suomi (2.58) poikkeavat linjasta huomattavasti. Ottaen huomioon, että keskiarvoon on laskettu kymmeniä tuhansia arvosanoja monien vuosien varrelta, on vaihteluväli merkittävä.

Yliopisto

Kaikkien annettujen arvosanojen keskiarvo

Helsinki

3.01

Turku

2.99

Lappi

2.81

Itä-Suomi

2.58

Tutkimuksessa vahvistuu myös opiskelijoiden ja henkilökunnan laajasti tunnistama ilmiö, jossa arvosanakäytänteiden vaihteluvälit ovat tiedekuntien oppiaineiden välillä vielä suurempia. Jokaisessa tutkitussa tiedekunnassa vaihteluväli matalimman keskiarvon oppiaineen ja korkeimman keskiarvon oppiaineen välillä oli vähintään yhden arvosanayksikön suuruinen. Suurimmat erot löytyvät Itä-Suomen yliopistosta, jossa korkein oppiaineessa annettujen arvosanojen keskiarvo on 3.71 ja matalin 1.74.  Tutkimuksessa ei ole pystytty rajaamaan tarkasteltavia suortituksia vain oikeustieteen tutkinto-opiskelijoihin. Tämän vaikutukset saattavat konkretisoitua selvimmin juuri Itä-Suomessa, jossa notaarivaiheen kursseista merkittävän osan suorittaa myös hallintotieteiden opiskelijat. Oheisessa taulukossa eroteltuna vaihteluvälit tiedekunnittain.

Yliopisto

Vaihteluväli

Yksittäisen oppiaineen keskiarvo max

Yksittäisen oppiaineen keskiarvo min

Helsinki

1.09

3.48

2.40

Turku

1.37

3.73

2.36

Lappi

1.37

3.27

1.98

Itä-Suomi

1.99

3.74

1.74

Tutkimus ei ota huomioon hylkyprosentteja, jotka vaikuttavat merkittävästi opiskelun sujuvuuteen ja järkevyyteen. Tutkimus ei myöskää vertaile saman oppiaineen eri tenttikierroksia. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että tenttikierrosten arvosanajakaumat on hyvin vaihtelevia ja erittäin vuosikohtaisia. Ajoittain esiintyy kierroksia, joissa satojen osallistujien keskiarvo on yli 4.5, ja samaan lukukauteen mahtuu myös tenttejä, joissa hylätyn saa yli 50%. On epäuskottavaa ajatella, että jollain tenttikierroksella koko vuosikurssi olisi aivan hukassa, tai olisi onnistunut sisäistämään kaiken vaadittavan liki täydellisesti.

 

Onko meillä ongelma?

Yliopistot eivät siis pärjää kovinkaan hyvin arvosanojen vertailtavuudessa - eivät toisiinsa nähden eivätkä edes sisäisesti. Kuten niin monet muutkin maailman ilmiöt, noudattanee myös kurssisuoritusta tekevien opiskelijoiden osaamistaso toisiinsa nähden normaalijakaumaa (Gaussin käyrä). Jos siis maailma olisi täydellinen, olisi arvosanojen jakauma vastaavanlainen. Yliopistoissa ollaan tästä kaukana. Muun muassa ylioppilastutkinnossa arvosanojen vertailussa luotetaan massan voimaan ja arvosanat perustuvat opiskelijan sijaintiin Gaussin käyrällä. Koska oikeustieteellisiä opintosuorituksia tehdään varsinkin yksittäisessä yliopistossa suhteellisen vähän, ei ole mahdollista eikä mielekästä tehdä arvostelua pohjautuen muiden yksittäisen kokeen tehneiden osaamistasoon. Kuitenkin pitkällä aikavälillä onnistuneen arvosanajakauman tulisi muistuttaa Gaussin käyrää.

Arvosanan tarkoitus on kertoa luotettavasti ulkopuolisille, mikä on opiskelijan osaamisen taso kyseisessä oppiaineessa. Mikäli arvostelu ei korreloi osaamisen kanssa, arvostelu menettää merkityksensä. Vaikka opiskelija itse tietäisi omat vahvuusalueensa, saattaa sekin hämmentää opiskelijaa, jos nämä kokemukset tuntuvat hyvin erilaiselta opintosuoritusotteeseen verrattuna. Mikäli arvosanat eivät ole kovin hyviä osaamisen mittareita, on aivan perusteltua kysyä, miksi niitä edes annetaan. Tätä on pohdittu muun muassa Tampereen yliopiston lääketieteellisessä, jossa arvostelu tapahtuu pelkästään asteikolla hyväksytty-hylätty.

Joskus opetushenkilökunta puolustaa arvostelukäytäntönsä jyrkkyyttä sanomalla, että oppiaine on vaikea. Tämäkään arvio ei kestä tarkempaa arviointia. Erityisen paljastavaa on verrata saman oppiaineen jaettujen arvosanojen keskiarvoja eri yliopistojen välillä. Kun toisessa yliopistossa kurssin hylkäysprosentti lähentelee viittäkymmentä, ja toisessa arvosanajakauma samassa oppiaineessa mukailee Gaussin käyrää, ei oppiainetta voi kutsua poikkeukselliseksi. Tällöin arvostelukäytäntö on poikkeuksellinen.

Toisaalta, mikäli jokin oppiaine todella on vaikea, tulisi tämän näkyä opintopistemäärässäarvosanajakauman sijaan. Nykyinen opintopistejärjestelmämme ECTS (European Credit Transfer and Accumulation System) perustuu ajattelumalliin, jossa oppiaineen opintopistelaajuudessa tulisi ottaa huomioon sekä opittavan aiheen laajuus että vaikeustaso. Vaikeaa kurssia varten tuleekin opiskelijalle antaa enemmän aikaa valmistautumiselle siten, että opiskelijoilla on mahdollista nostaa osaamisensa vaativan oppiaineen vaatimalle tasolle. Kun opetuksen laatu on kohdillaan ja opintopisteissä turvattu valmistautumiseen riittävä aika, tulisi vaativankin oppiaineen arvosanojen keskiarvon alkaa lähestyä arvosanaa 3.

 

Kuinka käytäntöjä voitaisiin kehittää?

Oikeustieteen yksiköiden edustajat ovat tehneet hyvää yhteistyötä mm. arviointiasteikkojen yhtenäistämisen puolesta niin kurssitenttien kuin gradujenkin osalta. Asteikkojen yhtenäistämisen lisäksi olisi tarpeen seurata sekä tiedekuntien sisäistä että välistä arvosanakehitystä. Joissain tiedekunnissa on pyritty seuraamaan myös tenttien hylkäysmääriä ja niiden vaikutusta opintojen sujuvuuteen. Olisi valtakunnallisestikin perusteltua käydä sisäinen keskustelu tiedekunnan henkilökunnan kesken joka kerta, kun esimerkiksi hylättyjen arvosanojen suhteellinen osuus ylittää tarkoituksenmukaiseksi katsotun viitearvon. Joitain oppiaineita joudutaan nykyisin uusimaan keskimäärin jopa 2.5 kertaa ennen läpipääsyä. Monelle tämä tarkoittaa tentin suorittamista 4-5 kertaa. Kattavamman seurauksen johdosta pystytään aloittamaan keskustelut ratkaisuvaihtoehdoista.

Arvosanakäytäntöjen eroavaisuuksien noustessa huomioon, on pitkäjänteisten muutosten lisäksi nykyisten toimijoiden pyrittävä ottamaan epäyhtenäisyys mahdollisimman hyvin huomioon. Työnantajien on hyvä tiedostaa, että arvosanat eivät kohtele kaikkia opiskelijoita tasa-arvoisesti, eikä heikko menestys tietyssä oppiaineessa välttämättä realistisesti kuvasta opiskelijan osaamistasoa. Arvosanojen täydellinen poistaminen arviontikriteereistä ei välttämättä ole toivottavaa, mutta huomiota kannattaa kiinnittää niiden painoarvolle ja ehdottomuudelle.

Tekstin ovat kirjoittaneet ainejärjestöjen opintovastaavat Eemil Nuuttila (Artikla) ja Sakari Saari (Pykälä) yhteistyössä Lakimiesliiton opiskelijavaliokunnan kanssa. Kirjoittajien välillä suurin erimielisyys syntyi siitä tuleeko desimaalimuotoisten numeroiden desimaalierottimena käyttää pistettä (.) vai pilkkua (,).