Kirjoituksen päiväys

05.09.2016← Katso kaikki blogit

Oikkarit vaihdossa: ¡Bienvenidos a Chile! Linda Härkönen

Chile on vastakohtien maa, joka ylettyy maailman kuivimmalta aavikolta etelän hyytäville jäätiköille. Vastakohdat eivät jää tähän, sillä erot köyhien ja rikkaiden välillä ovat suuria, mitä kasvattaa entisestään koulutuksen älytön hinta. Tämän lisäksi Santiago on yksi maailman saastuneimmista pääkaupungeista. Pienet varkaudet ovat suurkaupungissa arkipäivää ja omakin suhtautumiseni niihin muuttui viiden kuukauden aikana melko suuresti. Alun jatkuva paniikki muuttui ”sitten se menee” –asenteeksi. Ei varkaiden kohteeksi joutumiseen todella loputtomasti itse voinut vaikuttaa, vaikka sainkin lähes kaiken omaisuuteni takaisin Suomeen. Sekä Universidad de Chilessä että yleisesti ihmisten kanssa jutellessani sain olla ylpeä Suomesta ja Lapin yliopistosta vastaillessani loputtomiin kysymyksiin ilmaisesta koulutuksesta, pohjoismaisesta demokratiasta, alkuperäiskansasta sekä heidän oikeuksistaan ja yllättävää kyllä – isyyslomasta. Yliopistoni opiskelijat olivat ihanan kiinnostuneita kaikesta ja kaiken kaikkiaan mahtavia tyyppejä, vaikka aluksi jännitin mennä opiskelemaan maan arvostetuimpaan oikeustieteen laitokseen.

 

Ihastuin Chilen rentoon jakamiskulttuuriin, joka tarkoittaa esimerkiksi ruoan tarjoamista aina ensin muille, jossa toisia autetaan pyyteettömästi. Toisaalta en koskaan oikein päässyt sinuiksi machokulttuurin kanssa, missä nainen ei pysty samoihin asioihin kuin mies. Nielin ylpeyteni pari kertaa ja annoin miespuolisten kavereideni saattaa minut kotiin baarista, 300 metriä kotikadulla kun oli kuulemma liikaa yksinäiselle blondille, suostuin laittamaan hiukset kiinni jalkapallo-otteluun ja niin edelleen. Olen kuullut monien vaihdossa löytäneen itsestään ”suomalaisen” tai ”eurooppalaisen” identiteetin, mutta itse löysin lähinnä itsestäni itsenäisen naisen, jota toistelinkin näille miespuolisille kavereilleni. Taisin olla kyllä lähinnä hankala nainen heidän mielestään näillä itsenäisyyden hetkillä. Kaiken kaikkiaan takana ovat elämäni uskomattomimmat, mutta samalla raskaimmat viisi kuukautta. Yhtään hetkeä en vaihtaisi pois ja olen ikuisesti kiitollinen kaikesta, mitä sain kokea ja oppia vaihtoni aikana. Suosittelenkin ehdottomasti oman kokemukseni perusteella sekä vaihtoon lähtemistä että etenkin Chileä kohteena. Kuitenkin kohdemaata suunnitellessa kannattaa huomioida lattarikulttuuri, joka vaatii äärimmäistä joustavuutta ja avoimuutta pohjoismaiseen tottuneelta.

Yliopistolla tutuiksi tulivat heti ensimmäisen kuukauden aikana sanat ”paro” eli lakko, ”marcha”, joka tarkoittaa koko pääkadun valtaavaa protestimarssia sekä ”toma”, jolle ei suomenkielistä vastinetta taida olla, sillä kyseessä on opiskelijoiden toteuttama yliopistorakennusten valtaus. Yhteensä tomassa ja parossa vietimmekin melkein kaksi kuukautta, mikä tarkoitti talvilomien perumista muilta kuin vaihto-opiskelijoilta. Omat lopputenttini tein suullisesti heinäkuun puolivälissä ja nyt elokuun alkupuolella tätä kirjoittaessani chileläiset kurssikaverini valmistautuvat omiin tentteihinsä. Koulutuksen äärimmäisen korkea hintalappu ja toisaalta järjettömät opintokokonaisuudet ovat saaneet opiskelijat protestoimaan hallitusta ja erityisesti presidenttiä vastaan. Itse en näihin aktiviteetteihin osallistunut, sillä viisumini ei sitä sallinut, mutta useamman marssin kävin seuraamassa ja sain kyllä osani kyynelkaasusta myös sivullisena. Paikallisen poliisin toiminta tuntui suomalaisesta näkökulmasta melko liioitellulta ja tilanne oli koko kevään heidän ja opiskelijoiden välillä äärimmäisen kireä, vaikka jälkeenpäin kuulin sen olevan melko normaalia Chilessä. Pinochetin valtakausi on edelleen kaikkien mielessä ja sitä ei ulkomaalaisen kannata ottaa puheeksi.

Kurssikaverieni lisäksi ehdottomasti parasta antia yliopistossani olivat äärimmäisen sympaattiset ja joustavat professorit jokaisella kurssilla, jonka valitsin. Varmasti loppuelämäkseni jää mieleen 92-vuotias Chilen rajojen historiasta luennoinut professori Mario Arnello, joka suhtautui meihin vaihto-opiskelijoihin erityisen ymmärtävästi. Arnellolle olin suunnilleen puolet lukukaudesta ”tyttö, joka on aina paikalla”, sillä Chileläiset opiskelijat ovat melko laiskoja meihin suomalaisiin verrattuna a) olemaan ajoissa b) ylipäätään saapumaan paikalle, jos se ei ole pakollista.

Chilen espanjaa luonnehditaan maailman huonoimmaksi, minkä allekirjoitan kokemuksella täysin. Chileläiset puhuvat jopa espanjan mittakaavalla nopeasti, nielevät sanojen loput ja heidän kielessään on hämmentävän määrä eläimiä sisältäviä kielikuvia. Kuusi kurssia Espanjan espanjaa lukeneena huomasin ensimmäisinä viikkoina vain ihmetteleväni vieressä muiden puhuessa, mutta jo kahden kuukauden kuluttua osallistuin itsekin enemmän tai vähemmän aktiivisesti keskusteluihin. Toisena päivänä kävin tutustumassa paikalliseen mäkkäriespanjaan, minkä olisin ehkä halunnut jättää välistä. Olen työskennellyt itsekin mäkkärillä, joten yritin tehdä nopean arvion helpoimmin tilattavasta ateriasta. Ei auttanut. Myyjällä oli paljon kysymyksiä, joita en ymmärrä edelleenkään ja lopulta tyydyin vastaamaan kaikkeen ”sí”. Toimi! Sainkin lopulta lähes 15 eurolla ruokaa eteeni. Mahdolliset kieliongelmat onkin hyvä tiedostaa jo ennen lähtöä, sillä Latinalaisessa Amerikassa, ja etenkin Santiagossa, espanjaa on osattava ainakin auttavasti. Myös opiskelukieli on lähes poikkeuksetta espanja. Ihmiset ylipäätään ovat todella mukavia, mutta minkäänlaisia asiakaspalvelutaitoja, tai englanninkielentaitoja, heillä ei yleensä ole. En koskaan unohda Bolivialaista lääkäriä, joka antoi minulle ja ystävälleni poskipusut hoidettuaan aamuyön katuruoasta saamiamme ruokamyrkytyksiä. Latinot ovat hyvällä tavalla omituista sakkia.

Kun on kohtelias ja ystävällinen ihmisille, he tekevät saman sinulle. Kun osaat ja ymmärrät heidän kieltään ja kulttuuriaan sekä olet valmis oppimaan lisää, ottavat he sinut osaksi elämäänsä. Kun pidät terveen järjen mukanasi etkä ole liian sinisilmäinen, mikään ei rajoita sinua. Kyse on valinnoista, joita kaikkia ei välttämättä ole helppo tehdä. Itse valitsin Latinalaisen Amerikan ja valitsisin sen aina uudestaan.

 

 

Kirjoittaja on Lapin yliopiston viidennen vuoden opiskelija.