Kirjoituksen päiväys

19.04.2016← Katso kaikki blogit

Juridista työkokemusta ulkomailta Elle Friberg

European Law Students’ Associationin (ELSAn) STEP-harjoitteluhaku on nyt käynnissä 8.5.2016 asti osoiteessa step.elsa.org. STEPin kautta voit päästä juridiseen harjoitteluun ulkomaille.

Taas jotain spämmiä, oli ensimmäinen ajatukseni sinä hyytävän kylmänä ja pimeänä tammikuisena iltana, jona tarkistin sähköpostini kassatyöstäni kotiin lähtiessäni. Mitä muutakaan olisi voinut odottaa englanniksi otsikoidulta viestiltä, jonka lähettäjäkin oli minulle tuntematon?

”This is to inform you that you have been chosen for the traineeship in Bayreuth, Germany.”

Tiesin toki, että haun tulokset julkaistaisiin sillä viikolla – nimittäin STEP-harjoitteluhaun, johon olin ELSA Turun jäsenenä luonnollisesti ottanut osaa. Haun jälkeen olinkin tietoisesti työntänyt koko jutun pois mielestäni. Ei sillä, etten olisi koko syksyn etsinyt mahdollisuuksia lähteä ulkomaille töihin ja odottanut malttamattomana näidenkin paikkojen hakujulistusta. En vain ollut hetkeäkään uskonut tulevani valituksi.

Jos olisin voittanut lotossa, en olisi ollut juurikaan onnellisempi kuin olin tuona hetkenä.

”En edes tiedä, missä Bayreuth on” sopersin kyynelsilmin äidilleni puhelimessa ratikkaan noustuani, välittämättä kanssamatkustajien kummastuneista katseista. ”En oikeastaan edes tiedä, miten se pitäisi lausua. Mutta varmaa on se, että lähden.”

Seuraavat päivät kuluivat hitaasti, mutta pian minut järjestettiin kontaktiin paikallisen STEP-vastaavan, Johanneksen, kanssa. Hän ilmoitti minulle ystävällisesti, että koska Bayreuth oli pieni paikka, olisin koko kaupungin ainoa harjoittelija. Samalla kuulin, että työnantajani oli toivonut minun voivan aloittaa kahden viikon päästä. Varsin mielenkiintoinen pyyntö henkilölle, jolla ei tuona hetkenä ollut edes voimassaolevaa passia. No, sainpahan ainakin motivaatiota pistää asiani nopeasti järjestykseen!

Siitä minuutista, jona laskin jalkani Bayreuthin yliopiston kauniille kampukselle, nautin joka hetkestä. Ensimmäisenä päivänäni olin toki myös kauhuissani joutuessani tapaamaan tulevat työkaverini ja työnantajani ensimmäistä kertaa, mutta pelkoni osoittautuivat heti täydellisen turhiksi. Kun aloitin harjoitteluni yliopiston kilpailu- ja immateriaalioikeuden tiimissä, olin alusta alkaen kuin kuka tahansa muu työntekijä. Toisaalta, pitkälti kiitos työnantajani, koin usein olevani lähestulkoon huoneen tärkein henkilö – ei mikään normaali tunne ulkomaalaiselle opiskelijalle vieraassa ympäristössä!

Työni koostui pääasiassa itsenäisestä tutkimuksen teosta omassa toimistossani. Koska olin ilmoittanut opiskelleeni enimmäkseen eurooppaoikeutta ja työskenteleväni paremmin englanniksi kuin saksaksi, minulle osoitettiin esimerkiksi Euroopan unionin oikeuskäytännön tutkimiseen ja referointiin liittyviä tehtäviä. Toisinaan sain myös laatia kirjeitä työnantajani puolesta ja avustaa häntä luentojen valmistelussa. Viimeinen, ja ehkä haastavin, tehtäväni oli kirjoittaa yhdessä professorin kanssa Suomen ja Saksan oikeutta käsittelevä artikkeli alan lehteen – tehtävä, joka laajuutensa vuoksi on muuten edelleen kesken.

Työtäni määritteli pitkälti juurikin sen itsenäisyys, ja sain alusta alkaen kuulla voivani vapaasti päättää työaikani. Kun en ollut moiseen koskaan aiemmin tottunut, en ehkä aivan täysin pystynyt sopeutumaan tilanteeseen jossa, kuten kollegani asian muotoili, ketään ei oikeastaan kiinnostanut olinko töissä vai en. Niinpä käytin toisinaan melkoisen paljon työaikaa tutustumalla uusiin saksalaisiin tuttaviini – toinen kollegani kehitti nopeasti erilaisia kohteliaita tapoja ilmaista minulle kiertoteitse, että voisin häipyä hänen toimistostaan ja päästää hänet takaisin töihin. Tätä rakastin Saksassa erityisen paljon: vaikka ihmiset eivät sitä ilmeisesti itse tajunneetkaan, he olivat aina loputtoman ystävällisiä ja kohteliaita.

Olisi kuitenkin väärin sanoa, että vietin kuusi viikkoa yksin toimistossani näyttöä tuijottaen, vaikka se ehkä ajoittain siltä tuntuikin. Parasta työviikoissani oli se, että en koskaan tiennyt, mitä tulisi seuraavaksi tapahtumaan: yhtenä päivänä saatoin istua kuuntelemassa kansainvälistä Skype-konferenssia, ja ottaa samalla professorin kanssa selfietä, toisena taas esiintyä saksalaisten peruskoululaisten edessä päätettyämme järjestää heille teemapäivän. Nämä hetket olivat parasta koko harjoittelussani. Paitsi, että ne erosivat täysin kaikesta, mitä olin aiemmin tehnyt, ne tarjosivat myös mahdollisuuden kehittää saksankielentaitoani. Kun istut pöydän ääressä kuuntelemassa viiden tyypin saksankielistä höpötystä tulevista työtehtävistäsi, tulet kaiketi väkisinkin keskittyneeksi aivan uudella tavalla!

Yksi lisäsyy siihen, että sopeuduin nopeasti paikalliseen kulttuuriin, oli epäilemättä se, että asuin koko ajan kuuden saksalaisopiskelijan kanssa jaetussa omakotitalossa. Vaikka aikani kului enimmäkseen töissä, mahtui kuuteen viikkoon myös varsin saksalaisia elämyksiä – esimerkiksi paikallisen hittisarjan katsomista ja näyttelijöiden aksenteille nauramista viinilasi kädessä. Toisaalta Johannes huolehti asunnon hankkimisen jälkeen ELSA:n puolesta siitä, että en ainakaan päässyt liikaa tylsistymään, ja niinpä tulimme nähneeksi paikkoja Bayreuthin salakapakasta aina Nürnbergin linnaan.

Aika rientää kun on hauskaa, näin olen kuullut väitettävän. Minun kohdallani tämä piti tuskallisen hyvin paikkansa. Tuntui, että olin vasta sopeutunut työskentelemään ja asumaan Bayreuthissa, kun minun olikin jo aika hyvästellä uudet ystäväni ja palata Suomeen. Totta puhuen, sydäntäni särki jättää ensimmäinen alan työpaikkani taakseni: se oli ollut paljon enemmän kuin mitä olin koskaan uskaltanut toivoa. Lisäksi olin jo rakastunut kaupunkiin, jota paikalliset usein sen kylmyyden vuoksi nimittivät ”Baijerin Siperiaksi.”

Minusta siellä oli aina lämmin.

 

Kirjoittaja on neljännen vuosikurssin opiskelija Turun yliopistossa ja vietti talven 2016 STEP-harjoittelussa.