Kirjoituksen päiväys

31.08.2016← Katso kaikki blogit

Kun suunnitelmat menevät uusiksi ja unelmat toteutuvat Jenni Tuomainen

Olen jo lukioikäisestä lähtien haaveillut opinnoista oikeustieteellisessä ja juristin urasta. En tiedä, mistä haaveeni oikeudellisesta urasta on syntynyt: ehkäpä se onkin useamman seikan, kuten yhteiskunnallisen kiinnostuksen ja nuoruuteni lempiohjelman Ally McBealin yhdistelmä. Lähdin tavoittelemaan unelmiani jo vuonna 2008, kun yritin ensimmäisen kerran Turun yliopistoon. Ovien aukeaminen jäi tuolloin kahden pisteen päähän ja minua kutsui oikeustradenomin opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Haave oikeustieteilijän urasta ei kuitenkaan kadonnut minnekään, vaikka monen mutkan kautta valmistuin ja työllistyin koulutustani vastaavaan työhön, assistentiksi asianajotoimistoon. Työllistyminen vain vahvisti kiinnostustani jatkokouluttautumiseen, koska huomasin pystyväni kehittymään lakimiehen tasolle niin halutessani. Useamman pohditun hetken, puolison kanssa käydyn neuvottelun ja kavereilta sekä työnantajalta kuullun kannustuksen voimasta otin itseäni niskasta kiinni. Nyt se on yritettävä ja kunnolla, ajattelin itsekseni. Tämä tulisi olemaan ensimmäinen ja viimeinen yritys näin aikuisiällä, ja jos ei tärppäisi, ei koulutus olisi minua varten.

Talvi muuttui kevääksi, sivut etenivät ja lopulta tuli pääsykoepäivä. Lähdin kokeesta hyvällä fiiliksellä, mutta en koskaan uskaltanut villeimmissäkään ajatuksissa luottaa sisäänpääsyyn. Ennemminkin aloin suunnittelemaan syksyä siitä lähtökohdasta, että asuisin edelleen Pirkanmaalla ja olisin töissä. Kunnes tuli juhannusviikko ja saimme valintakoetulokset. Olinkin päässyt sisään. Kaikki suunnitelmat uusiksi, mutta ei se mitään. Vihdoin olin päässyt suorittamaan unelmaa.

Tuosta hetkestä alkoikin koko kesän muuttanut prosessi: siirtyminen Rovaniemelle. Kämppiksen ja asunnon etsintää, ilmoittautumisten ja jäsenyyksien hoitamista kuntoon, tavaroiden pakkailua ja etenkin henkistä valmistautumista. Kuinka tulisinkaan pärjäämään kaikkien niiden tuntemattomien henkilöiden sekä etenkin juuri ja juuri 20 vuotta täyttäneiden kanssa.

Ensimmäinen viikko on nyt kuitenkin takana. On ollut ensimmäinen hetki, kun astelen yliopistolle, ensimmäinen dekaani Karhun puhe ja ensimmäisen kerran olemme nähneet toiset fuksit. Takana on ensimmäiset bileet, illanvietot ja tutustumiset. Koettu on myös ne huojentuneet ajatukset siitä, että ihmiset ovat mukavia ja monia uusia kavereita onkin jo kertynyt.

Nyt fiilis on mitä positiivisin. Olen löytänyt selkeästi oman juttuni. Olen löytänyt ympärilleni paljon samanlaisia ihmisiä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa myös koulun ulkopuolella. Olen myös löytänyt itselleni uuden ympäristön, johon toivon ja uskon kotiutuvani nopeasti.

Kun luennot nyt tosissaan starttaavat, ei oloni ole missään tapauksessa yhtään niin pelokas kuin ensimmäisinä päivinä. Voisinkin ennemminkin ottaa itselleni tavoitteeksi tutustua jälleen uusiin henkilöihin ja uusiin paikkoihin. Kokea uudestaan sen saman innostuksen, joka minulla oli ensimmäistä tutkintoa aloittaessani. Ja ehdottomasti nauttia opiskelijaelämästä: monet ovat sanoneet näiden olevan elämämme parhaimpia vuosia, enkä yhtään sitä epäile.

Haluankin sanoa kaikille tänä vuonna aloittaneille fukseille yliopistosta riippumatta: Nauttikaamme etenkin tästä syksystä ja koko ensimmäisestä vuodesta. Nämä hetket ovat vain harvojen saavutettavissa ja me olemme ne ansainneet!

 

 

Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden opiskelija Lapin yliopistosta.