Kirjoituksen päiväys

03.05.2018← Katso kaikki blogit

Miten juristin pitäisi viestiä? Mikko Saarinen

Janne Laukkanen kirjoitti Lakimiesuutisten pääkirjoituksessaan (Lakimiesuutiset 3/2018) juridiikan popularisoinnin tarpeesta. Kolumnissa todetaan, että maailman muuttuminen vaatii myös juristien osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun muidenkin kuin oikeustieteellisen koulutuksen saaneiden kanssa. Kirjoitus on hyvä avaus tärkeästä aiheesta, ja se toivottavasti poikii eläväistä keskustelua.

Tällä hetkellä oikeustieteilijät ovat yleisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa melko huonosti edustettuina. Väitän, että esimerkiksi ekonomistien ammattikunta on saanut itsensä mobilisoitua tältä osin juristeja paremmin. Poikkeuksia toki on, mutta kuten Laukkanen kolumnissaan kirjoittaa, yhteiskunta tarvitsee nykyistä enemmän meidän osallistumistamme.

Miten juristit sitten saataisiin mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun? Yksi selkeä vastaus on ainakin, että juristien pitäisi viestiä aktiivisemmin ja oma-aloitteisemmin. Yksittäisten juristien tulisi olla rohkeampia laittamaan itsensä likoon. Mutta tämä ei riitä; lakimieskunnan ja yksittäisten lakimiesten pitää myös miettiä, miten näkemykset tuodaan esille. Tarvitaan paljon muutakin kuin sitä tietoa, mitä oikeustieteellisissä tiedekunnissa opetetaan; ennen kaikkea viestintätaitoja.

Mielestäni asioiden kehystäminen yhteiskunnalliseen kontekstiin on juristiviestinnän sokea piste. Sen taitavat harvat ja valitut, mutta nämä juristit ovatkin niitä, jotka ovat kaikista eniten esillä. Kontekstiin sitomisessa monen näkökulmasta riskinä varmasti on, että se vaatii poistumista mukavuusalueelta, lainopillisen näkövinkkelin (näennäisen) arvoneutraalista huomasta.

Lainopillisesta tyylistä kumpuava, juristille valitettavasti melko tyypillinen tapa viestiä johtunee osaksi siitä, että se on koulutuksemme kautta näkökulmista kaikista luonnollisin tapa havainnoida asioita. Lainopillisen ajattelun suuri ongelma viestinnällisestä näkökulmasta on kuitenkin sen, ettei se ota riittävästi huomioon lakien olevan yhteiskunnallisen päätöksenteon tuotoksia. Lainopillisessa metodissa – ja sen pohjana olevassa oikeuspositivistisessa ajattelussa – lait otetaan annettuina, lähtökohtana keskustelulle.

Mielestäni tällainen ajattelutapa tuottaa kuivaa viestintää, jossa jumiudutaan yksityiskohtiin suuren kuvan sijasta. Totta kai yksityiskohtien käsittelemiselle on paikkansa, mutta mielestäni meidän juristien pitäisi olla kunnianhimoisempia myös yhteiskunnallisessa toiminnassa. Se vaatii myös kokonaisuuksien hahmottelemista ja kannanottoja niihin irrallisten yksityiskohtien käsittelemisen ohella.

Oikeustieteellinen koulutuskaan ei kuitenkaan ole pelkkää yksittäisten pykälien tai sanojen merkityksen tulkintaa. Se on kokonaisuuksien hallintaa, asioiden asettamista kontekstiinsa ja yksityiskohtien yhdistelemistä. Tässä juristeilla on koko yhteiskunnalle paljon annettavaa, ja tämän takia on tärkeää, että juristit viestivät mahdollisimman paljon omasta osaamisestaan.

Ymmärrettävä tapa viestiä juridiikasta vaatii irtoamista juristin mukavuusalueelta, Aulis Aarnion oikeuslähdeteoriasta ja suhtautumisesta juridiikkaan pelkästään tuomarin näkökulmasta. Se kaipaa poikkitieteellistä osaamista, ei-juridisen tiedon – oli kyse sitten yhteiskuntatieteellisestä, taloudellisesta tai jostain muusta tiedosta – esiintuomista juridisen tiedon kehyksenä. Me juristit tai sellaisiksi opiskelevat emme voi tuudittautua erikoisuuteemme lainoppina tunnetun salakielen osaajina, vaan meidän pitää tuoda oma ymmärryksemme myös muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan kuin pelkkään lainkäyttöön, ja tämä tapahtuu parhaiten tulemalla vastaan muita viestijöitä – puhumalla heidän kanssaan samaa kieltä.

Kontekstiinsa asetettuna juridiikasta riisutaan sen mystisyys. Parhaat viestijät – myös juristiviestijät – liittävät tietämyksensä yleiseen kontekstiin ja tuovat keskusteluun tätä myöten aidosti lisäarvoa. He antavat kasvonsa näkemyksilleen siitä huolimatta, että joku voi heidän näkemyksensä kyseenalaistaa ja niitä kritisoida. Ilman kyseenalaistamistahan ei mikään etene mihinkään.

Olkaamme siis rohkeita ja arvostakaamme toisaalta myös muunlaista tietoutta kuin puhtaan juridista sellaista. Muu tietämys auttaa meitä juristeja kehystämään oman tietomme ja osallistumaan paitsi yhteiskunnan pienten ja suurten kriisitilanteiden hoitoon, myös sen kehittämiseen eteenpäin. Tuo kehittämistyö on liian tärkeää jätettäväksi vain muiden huoleksi.

 

Kirjoittaja on oikeusnotaari ja entinen opiskelija-aktiivi, joka tarkkailee suomalaista juristimaailmaa vaihto-opiskelijana Wienin yliopistossa.