Kirjoituksen päiväys

14.09.2017← Katso kaikki blogit

Todistusvalintaa kohti kallistuvilla pääsykoekirjoilla Jussi Kiiski

 

Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopiston oikeustieteellinen ala ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta järjestivät yhteistyössä vuoden 2017 valintakokeen. Valintakoekirjoina toimivat Juha Karhun Vahingonkorvausoikeuden ja sopimusoikeuden perusteet, Mika Launialan Siviiliprosessin perusteet sekä Eva Tammi-Salmisen Perusteita panttioikeudesta. Kirjojen yhteenlaskettu sivumäärä oli vaatimattomat 325, mutta näille läpysköille tuli hintaa yhteensä 155 euroa sekä postikulut päälle.

Karhun kirja koostui lähes 100 prosenttisesti hänen aikaisemmasta artikkelistaan, joka on julkaistu useana vuonna osana Lapin oikiksen pääsykoemateriaalia. Samoin Tammi-Salmisen kirjalla on pohjansa vanhassa Lapin pääsykoemateriaalissa. Nämä kaksi ”alkuteosta” on julkaistu kokonaisuudessaan esimerkiksi vuonna 2016 osana Lapin pääsykoemateriaalia Oikeus tänään I & II –teosparissa, jonka sivumäärä oli yli 600, ja siihen sisältyi myös muita oikeustieteellisiä yleiskuvauksia ja artikkeleita. Näille kovakantisille teoksille oli aikanaan laitettu hintaa 140 euroa plus postikulut.

Vertaamalla siis esimerkiksi Lapin valintakoemateriaalia vuodelta 2016 ja valintakoeyhteistyöhön osallistuneiden tiedekuntien kirjoja tänä vuonna voi huomata muun muassa, että sivumäärä koki laskun ja materiaalia oli työstetty pitkälti menneiden vuosien pohjalta. Kirjoja oli myös tilaamassa ennennäkemätön hakijamassa, mikä on varmasti laskenut myös painokustannuksia. Hinta on kaikesta huolimatta kivunnut ylöspäin entisestään, mikä on hälyttävä trendi. Kirjoista käteen jäävän voiton on pakko olla erittäin mukava lisätulo tiedekunnille, jotka taistelevat rahoituksesta alituisesti. Tiedekunnissa tietenkin myhäillään tyytyväisinä.

Pitäisikö valintakoemateriaalista sitten jäädä voittoa? Vuonna 2015 silloinen opetusministerimme Kiuru totesi, että hakijoiden koulutuksellista tasa-arvoa uhmataan, kun kaikki hakijat eivät voi käydä valmennuskursseilla esimerkiksi taloudellisista tai maantieteellisistä syistä (Savon Sanomat 13.4.2015). Saman pitäisi koskea myös valintakoemateriaalia, jonka toimittavat nimenomaan tiedekunnat suoraan hakijoille. Jos taloudellinen tasa-arvo on päämäärä, johon pyritään, kehitys jättää toivomisen varaa.

Nimittäin samalla kun kamppaillaan opetus- ja kulttuuriministeriön ajamaa todistusvalintaa vastaan ja oikeustieteelliset tiedekunnat tarjoavat sille vaihtoehdoksi yhteisvalintaa, eivät kallistuvat pääsykoemateriaalit puhu ainakaan pääsykokeiden säilyttämisen puolesta. Lähtökohtana tulisi olla mahdollisimman helposti saatavilla oleva valintakoemateriaali myös hakijoiden houkuttelemiseksi. Jos edes pääsykoemateriaalia ei pidetä edullisena ja matalakynnyksisenä, vahvistuu helposti käsitys, että todistusvalinta on ainut oikea tie.

Muistetaanhan oikikseen hakemisesta keskusteltaessa lähes poikkeuksetta mainita ”kalliit valmennuskurssit”, joiden kitkemistä todistusvalinnalla tavoitellaan, jolloin myös kallistuviin valintakoemateriaaleihin tulisi ohjata jatkossa enemmän huomiota. Valintakoekirjoillahan on jo nyt enemmän hintaa kuin halvimmilla valmennuskursseilla. Kirjojen sisällön, tarkoituksen ja hinnoittelun välisen ristiriidan suhteen onkin siten korjattavaa. Valintakoemateriaalilla ei tuoteta uutta oikeustieteellistä tutkimusta, ne eivät ole kattavia yleisteoksia eikä niillä ole käyttöä tenttikirjallisuutena. Ne ovat vain vuosittain vaihtuvia työvälineitä, joilla erotellaan hakijoita toisistaan. Ei ihmekään, että todistusvalintaa ajetaan, kun valmennuskurssien lisäksi hakeminen muuttuu kalliimmaksi ilman valmennuskurssejakin.

Loppukaneettina huomautan, että en ole missään nimessä argumentoimassa todistuvalinnan puolesta. Se on huomattavasti ongelmaisempi kokonaisuus kuin nykyinen valintakoemenettely. Nykyisen järjestelmän heikkoudet tulee kuitenkin tunnistaa, että sitä voidaan kehittää ja siten välttää ajautuminen kohti todistusvalintaa. Valintakokeen ja siten valintakoemateriaalin säilyttämisellä on nimittäin omat tärkeät etunsa mitattaessa esimerkiksi hakijoiden motivaatiota oikeustieteellistä alaa kohtaan.

 

Kirjoittaja on Artiklan puheenjohtaja.