Uutisen päiväys

18.08.2016← Takaisin

Haku Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen apurahoja 15.9.2016 mennessä

SUOMALAISEN LAKIMIESYHDISTYKSEN APURAHAT 2016

Suomalainen Lakimiesyhdistys julistaa jäsentensä haettavaksi oikeustieteellisen perustutkinnon jälkeisiin jatko-opintoihin ja tieteelliseen toimintaan seuraavat apurahat:
 

  • Tutkimusapuraha, joka myönnetään 12 kuukaudeksi päätoimiseen väitöskirjatyöhön. Hakijalla tulee hakuajan päättyessä olla tohtorin tutkinnon suoritusoikeus. Osa apurahoista voidaan myöntää väitöskirjan jälkeistä tutkimustyötä varten. Apurahan määrä on 1.691 euroa kuukaudessa. Mikäli tutkimuksentekopaikkana toimiva yliopisto tarjoaa tutkimusapurahan saajalle asianmukaiset työtilat ja muut fasiliteetit sekä perii niistä korvauksen, yhdistys maksaa laskua vastaan kohtuullisen korvauksen näistä kustannuksista, kuitenkin enintään 125 euroa / kk.
  • Pieni apuraha, joka myönnetään oikeustieteellisen tutkimustyön tukemiseen, sen kansainvälistymistä edistäviin ulkomaisiin tutkimus- ja opintomatkoihin tai oikeustutkimuksen kääntämiseen (suomeksi tai suomesta muille kielille). Apurahoja ei myönnetä LL.M.-opintoihin eikä tavanomaisiin materiaalihankintoihin. Apurahan suuruus on enintään 4.000 euroa hakijaa kohden.

Muut tiedot ja hakumenettely
Apurahan saajan tulee hankkia lakisääteinen eläke- ja vakuutusturva, jos apurahatyöskentely kestää yhtäjaksoisesti vähintään 4 kuukautta ja apurahan suuruus on vähintään 1 259,53 euroa kuukaudessa. Yhdistys ilmoittaa apurahan myöntämisestä Melalle ja korvaa lakisääteistä vakuutusturvaa koskevat kulut apurahan saajalle jälkikäteen tositetta vastaan. Lisätietoja eläke- ja vakuutusturvasta www.mela.fi.

Apurahahakemukset laaditaan hakuohjelmalla, joka julkaistaan Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen kotisivulla www.lakimiesyhdistys.fi hakuajan alkaessa. Hakemus lähetetään ohjelmasta sähköisesti, lisäksi hakemus tulee tulostaa ja toimittaa allekirjoitettuna liitteineen Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen toimistoon hakuajan kuluessa.

Hakuaika alkaa ma 15.8.2016 ja päättyy to 15.9.2016 klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Yhdistyksen toimistoon jätetyt hakemukset tulee toimittaa klo 14 mennessä, postitse toimitettujen hakemusten osalta riittää viimeisen hakupäivän postileima. Pelkästään sähköisesti jätettyjä tai myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Virallisen työnohjaajan lausunto ja mahdolliset suositukset tulee laatia käyttäen hakuohjelman aloitussivulta löytyvää lomaketta. Allekirjoitettu lomake tulee jättää yhdistyksen toimistoon hakuajan loppuun mennessä, postitse toimitettujen lomakkeiden osalta riittää viimeisen hakupäivän postileima.
Apurahan saajille ilmoitetaan päätöksestä lokakuun loppuun mennessä.

Apuraha on käytettävä vuoden 2018 loppuun mennessä. Apurahaa voidaan siirtää vain erityisistä syistä.

Lisätietoja: Suomalainen Lakimiesyhdistys: p. 09 6120 300, toimisto@lakimiesyhdistys.fi

Toimitusosoite: Suomalainen Lakimiesyhdistys, Kasarmikatu 23 A 17, 00130 Helsinki. Toimisto on avoinna ma–pe klo 10–14.

Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen hallitus