Uutisen päiväys

18.03.2022← Takaisin

JUKO: Kunta-alan vetovoima vaatii palkkaohjelman – eläköitymässä kolmasosa väestä

Kunta-alan osapuolet jatkoivat työriitojen sovittelua perjantaina 18. maaliskuuta. Päivän teemana oli pääsopimus, joka on merkitykseltään sopimustoiminnan kivijalka.

Neuvotteluiden tavoitteistaan JUKO muistuttaa, että Kevan tuoreet ennusteet julkisen sektorin henkilöstön eläköitymisestä ovat hälyttäviä: Kuntasektorilla kolmannes nykyisistä työntekijöistä on jäämässä eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tämä tarkoittaa yli 170 000:ta työntekijää.

Alan pito- ja vetovoimaan onkin JUKOn mukaan nyt myös työnantajapuolen kiinnitettävä vakavasti huomiota. Avainasemassa on kunnollinen palkkaus. Siksi JUKO ajaa koko kuntasektorille monivuotista palkkaohjelmaa, joka korjaa palkkojen jälkeenjääneisyyttä yksityissektoriin verrattuna.

Palkkaohjelma tarkoittaa muusta palkankorotuksista erillistä, nimenomaan peruspalkkatason korotukseen korvamerkittyä rahapottia. Nyt useissa ja erityisesti naisvaltaisissa tehtävissä peruspalkkataso on aivan liian alhainen tehtävien vaativuuteen nähden.

Seuraavaksi tiistaina

Seuraava sovittelutapaaminen työriitojen ratkaisemiseksi on tiistaina 22. maaliskuuta. 

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti kunta-alan sopimusneuvottelut 28. helmikuuta jättämättä tarjousta, ja kuntasopimuksen piiriin kuuluvat palkansaajat siirtyivät sopimuksettomaan tilaan 1. maaliskuuta.

Valtakunnansovittelijan luona asioiden käsittely alkoi 7. maaliskuuta.

Lähetämme mahdollisuuksien mukaan sovittelusta julkista tilannetietoa luottamusmiehille ja liitoille.
 

Suomen Lakimiesliitto on JUKO:n jäsenliitto.

Lisätiedot Lakimiesliiton jäsenten osalta:
Petteri Kivelä, neuvottelupäällikkö 
petteri.kivela@lakimiesliitto.fi
p. 041 458 0038

Tutustu Lakimiesliiton Työmarkkinaneuvottelut-sivuun.