Uutisen päiväys

07.02.2018← Takaisin

Lakimiesliiton viestinnässä ja vaikuttamisesta vastaavaksi johtajaksi Janne Laukkanen

OTM, YTM Janne Laukkanen siirtyy Lakimiesliiton palvelukseen Suomen Asianajajaliiton kehitys- ja viestintäjohtajan tehtävästä. Hän toimii myös viestinnän ammattilaisten ProCom ry:n hallituksen jäsenenä ja Viestinnän eettisen neuvottelukunnan VENin varapuheenjohtajana.

Janne Laukkanen toivoo juristien osallistuvan nykyistä aktiivisemmin yhteiskunnallisen keskusteluun. Lakimiesliitolla on siihen alan ammattijärjestönä erityinen mahdollisuus.

”Osallistuminen on suoranainen velvollisuus”, Laukkanen toteaa.

 ”Yhteiskuntamme pelisäännöt perustuvat lainsäädännölle ja sitä koskevaa asiantuntemusta tarvitaan jatkuvasti. Toivon, että meillä on lähivuosina yhä enemmän tuomareita, syyttäjiä, asianajajia ja muiden eri sektoreiden juristeja sanoittamassa oikeudellisia ilmiöitä”, Laukkanen toteaa.

”Toivon, että ammattikunta osallistuu aktiivisesti niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa käytävään vuorovaikutukseen.”

Oikeudenhoitoon liittyviä kysymyksiä on jatkuvasti runsaasti: Mistä oikeudenkäyntien kustannukset muodostuvat? Miksi tuomiot tuntuvat välillä liian alhaisilta? Miksi taas välillä liian kovilta? Miksi oikeudenkäynnit kestävät niin kauan? Kuka selittäisi ymmärrettävästi vaikean erityislainsäädännön?

”Kaiken tämän ymmärtämistä voivat juristit itse edes auttaa. Toivon, että voin olla auttamassa tässä viestintätyössä.”

Laukkanen toivoo, että Lakimiesliitto tunnetaan organisaationa jonka puoleen esimerkiksi tiedotusvälineet voivat kääntyä kaivatessaan oikeudellisten ilmiöiden taustoittamista.

”Viisaus ei asu liiton toimistossa, mutta Lakimiesliittoon kuuluu 16 000 eri juristiammateissa toimivaa ammattilaista. Tämä asiantuntijaverkosto ja sen osaaminen on huimaa. Liittona meidän pitää osata hyödyntää se ja kannustaa keskusteluun.”

Kaikista työikäisistä juristeista Lakimiesliittoon kuuluu yli 70 prosenttia.

Janne Laukkanen

Lisätiedot:

Janne Laukkanen, johtaja, viestintä ja vaikuttaminen, p. 040 588 1925
Jore Tilander, toiminnanjohtaja, p. 041 458 0030