Uutisen päiväys

12.12.2019← Takaisin

Neuvottelut jatkuvat ensi viikolla

Teknologiateollisuuden kolmen päivän lakko on päättymässä. Uutta työehtosopimusta sorvataan tauon jälkeen neuvottelemalla valtakunnansovittelijan toimistolla maanantaina 16.12. klo 12. Suunnittelu- ja konsulttialan neuvottelut jatkuvat sovittelijan toimistolla 17.12. klo 9. Teknologiateollisuudessa työskentelee vajaa 300 lakimiesliiton jäsentä ja suunnittelualalla vajaat 100.

Sovittelukutsuista huolimatta sopu ja sopimuksen synty on edelleen kaukana. Ennen kuin työnantajapuoli perääntyy kohtuuttomissa tavoitteissaan, ovat neuvottelut auki. 

Työnantajapuoli, Teknologiateollisuus ry on vaatinut lujana maksuttoman työajanpidennyksen jatkoa esimerkiksi kolmena työlauantaina tai sen kompensoimista muuttamalla helatorstai ja loppiainen normaaleiksi työpäiviksi.

Yksi väläytetty korvaava vaihtoehto oli lomarahojen leikkaus puoleen. Työnantajapuoli ei halua tehdä minkäänlaista palkankorotustarjousta ennen kuin työajanpidennysasia on sovittu.

Suunnittelualalla on 11.-13.12. käynnissä toinen lakkojen aalto. Ensi viikolla, maanantaista 16. 12. alkaen lakkoillaan eri paikkakunnilla kolmen päivän jakso 18.12. saakka. 

YTN:n päivystyspuhelin palvelee numerossa 040 352 3671 ma-su klo 8-18. Voit myös lähettää kysymyksesi sähköpostitse osoitteeseen lakko@ytn.fi.

Kannattaa seurata myös tiedotusvälineiden uutisointia asian tiimoilta. Ajankohtaiset tiedotteet voi lukea YTN:n verkkosivuilta.

Lisätietoja Lakimiesliitossa antaa työelämäasioiden päällikkö Jaana Meklin, p. 0400 741686 ja 09 8561 0324.

 

Lakimiesliiton jäsen, muista päivittä jäsentietosi jäsenrekisteriin, jotta saat omaa alaasi koskevat tiedotteet sähköpostiisi.