Uutisen päiväys

15.05.2013← Takaisin

Painokkaita puheenvuoroja Oikeudenhoidon tulevaisuus -seminaarissa

Lakimiesliitto järjesti yhdessä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanssa seminaarin oikeudenhoidon tulevaisuudesta 14.5.2013.

Painokkaita puheenvuoroja Oikeudenhoidon tulevaisuus -seminaarissa

Lakimiesliitto järjesti yhdessä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanssa seminaarin oikeudenhoidon tulevaisuudesta 14.5.2013. Puheenvuoron käyttivät perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen, oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola, korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuori, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sekä Asianajajaliiton puheenjohtaja Mika Ilveskero. Viimeisenä puhui Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen. Tämä puhe on ohessa.

Pikkuparlamentin auditorioon oli saapunut runsaasti yleisöä, joka kuuli puheenvuorojen jälkeen erinomaista keskustelua oikeudenhoidon tulevaisuudenkuvista. Erityisesti Lakimiesliiton puheenvuorossa esitetty kriittisyys säästöjä kohtaan kirvoitti sekä kysymyksiä että kommentteja.

Lakimiesuutisten numerossa 4/2013 on laajempi juttu seminaarista (ilmestyy 5.6.2013).

Mihin unohtui oikeusvaltio?

Hyvät kuulijat,

Oikeusvaltiosta

Oikeusvaltio tarkoittaa nykyään muutakin kuin minimirakennelmaa, jolla vastustetaan mielivaltaista ja ennustamatonta hallintoa ja lainkäyttöä. Kansalaiselle oikeusvaltio takaa oikeusturvan – siis oikeuden saada asiansa käsiteltyä asianmukaisesti ja oikeudenmukaisesti, kohtuullisessa ajassa kohtuullisin kustannuksin. Oikeusvaltio on myös edellytys talouden tehokkaalle toiminnalle ja kasvulle. Oikeusvaltiossa yritykset voivat tehdä investointipäätöksensä ympäristössä, joka on ennakoitava. Ainoastaan silloin kun oikeussäännöt ovat selkeitä ja oikeudellinen rakenne hyvä niin talouspolitiikka toimii.

Nopeasti ja tehokkaasti toimiva oikeusvaltio tuo myös suoria tuloja valtion kassaan. Talousrikollisuuden torjuntaan kohdistuvien panostusten avulla on mahdollista merkittävästi lisätä talousrikollisilta takaisin saatavaa rikoshyötyä, jolla voidaan kattaa lisäpanostuksen kustannukset.

Viime aikoina oikeuspoliittinen keskustelu on valitettavasti pyörinyt siinä, että mikä on se minimikustannustaso millä oikeusvaltio toimii. Oikeusvaltiota pidetään itsestäänselvyytenä, jonka rakenteista voi jatkuvasti sahata tukipylväitä ilman, että koko rakennelma romahtaa. Oikeusvaltion käsitteestä, sen sisällöstä ja sen edellyttämistä taloudellisista panostuksista ei ole käyty oikeuspoliittista keskustelua juuri lainkaan. Ylimääräisistä tai vanhentuneista rakenteista kannattaakin pyrkiä eroon, mutta samalla pitää myös rakentaa uutta. Tavoitteena ei tule olla ainoastaan oikeusvaltioon liittyvien kustannusten minimointi vaan siitä saatavan hyödyn maksimointi.

Oikeusvaltiota tulee rakentaa lainsäädäntösektorilla, siten että lainvalmistelu on laadukasta ja riittävästi resursoitua. Tuomioistuinpuolen kohdalla on katsottava ensin prosesseja ja sitten vasta rakenteita. Nykytilanteessa erityisesti korostaen oikeuksiin pääsyn nopeuttamista nykyisestä, jolloin eturintamassa on tuomioistuinratkaisujen viipyminen oikeuskoneistossa. Toimeenpanosektorilla pitää pohtia onko tuomioistuimiin viety asioita, joita ei tarvitsisi. Oikeusvaltion kokonaistarkastelun kohdalla ei myöskään voi unohtaa opetusta ja tutkimusta Vasta näitä asioita kokonaisuutena tarkastellessa saadaan ajatus siitä mitä oikeusvaltio ja oikeusturva voivat olla.

Vaikka uudistamisohjelmassa onkin käsitelty osaa näistä asioita, vetää ohjelmassa asetetut säästötavoitteet pohjan tavoitteellisuudelta. Säästötavoite on pakottanut ohjelman laatijat keskittymään keinoihin, joilla ensisijaisesti vähennetään kansalaisten oikeusturvaan käytettävää rahamäärää ja samalla siinä sivussa säilyttämään oikeusturvan taso niin korkealla kuin se käytettävissä olevalla rahamäärällä onnistuu.

Tavoitteellisuudesta

Oikeudenhoidon uudistamisessa on keskitytty liiallisesti yksityiskohtiin ja nykyisten rakenteiden arviointiin. On toki mahdollista miettiä laajapohjaisesti muutaman sadan tuhannen euron säästöjä tai lautamiesten määrän vähentämistä yhdellä, mutta en ole vakuuttunut siitä että se on järkevää. Hienosäädön ongelma on siinä, ettei se mahdollista suurempiin valuvikoihin puuttumista. Metsää ei nähdä puilta.

Kaiken pitäisi lähteä siitä, että nostamme ajatuksen oikeusvaltiosta päällimmäiseksi. Se on arvo itsessään. Sitä on varjeltava - ja tähän varjelutyöhön on kutsuttava mukaan koko ala. On puhuttava siitä mitä toimiva oikeusvaltio mahdollistaa - ja millaisiin ongelmiin oikeusvaltion rapautuminen johtaa.

Sen jälkeen on määriteltävä oikeussuojan taso. Millaista oikeusturvaa me takaamme kansalaisillemme? Saavatko yhteisöt ja yritykset asiansa käsiteltyä ripeästi ja luotettavasti. Joutuvatko rikoksen uhrit vuosikausien jonotuskierteeseen, jossa prosessin päätepiste tuntuu karkaavan yhä kauemmas eikä tapahtuneesta pääse irti. Nämä ovat perustavalaatuisia kysymyksiä. Niihin tulisi miettiä vastausta - ja vastausten perusteella määritellä tarvittavat voimavarat.

Milloin tämä keskustelu perusasioista käydään? Lakimiesliitto näkee, että sitä pitäisi käydä parhaillaan ja voimakkain äänenpainoin. Oikeudenhoidon uudistamisohjelma ulottuu kuitenkin vuoteen 2025 asti. Onko todellakin niin, että valtiovalta näkee tuon ohjelman riittävän tulevaksi yli 10 vuodeksi? Meillä ei ole varaa odottaa vuoteen 2026, varsinkin, jos nykyinen nälkäkuuri jatkuu. Pelkään, että pelastettavaa on siinä vaiheessa jäljellä hyvin vähän, jos suunnanmuutosta ei tehdä.

Eli keskustelu perusasioista on käynnistettävä nyt. Siihen on myös saatava mukaan kaikki eduskuntapuolueet parlamentaarisessa hengessä. Oikeusvaltio tai oikeusturva eivät ole politikoinnin ja hallitus-oppositio-asetelman alaisia kysymyksiä, joten laajapohjainen ja rakentava keskustelu myös poliittisella puolella on tarpeen. Haastammekin nyt poliittiset puolueet kertomaan omat näkemyksensä siitä, miltä suomalainen oikeusvaltio näyttää tulevaisuudessa. Minkälaisen oikeusturvan valtio tarjoaa kansalaisilleen. Ja minkälaisin resurssein tämä toteutetaan.

Resursseista

Oikeusministeriö on budjettiosuudeltaan toiseksi pienin ministeriö. Oikeusvaltion ydintehtävät rahoitetaan alle puolen miljardin euron satsauksella. Valtion budjetin kokonaisuudessa nämä summat ovat nappikauppaa.

Valtio on hakenut säästöjä talouden tasapainottamisen nimissä. Säästöt ovat kohdistuneet oikeusministeriöönkin - samalla kaavamaisella prosentilla kuin muihin valtion ministeriöihin. Tämä on ongelma. Muutaman prosentin leikkaus oikeudenhoidon kuluista säästää vaatimattoman määrän euroja, mutta aiheutetut ongelmat ovat todellisia ja vakavia. Kun säästöjä haetaan, tulisi oikeusvaltion perustehtävien olla erityisessä tarkkailussa ja tiukimpien säästövaateiden ulkopuolella.

Kun Lakimiesliitto ja perustuslakivaliokunta järjestivät edellisen kerran yhteisen seminaarin vuoden 2011 tammikuussa, sanoi silloinen oikeusministeri Tuija Brax: “että oikeuslaitos - taas laajassa merkityksessä - on parina viime vuonna selvinnyt resurssikamppailussa kohtalaisesti, kun asiaa tarkastellaan valtion koko talousarvion tasolla.” Tämän jälkeen tilanne ei ole ollut yhtä hyvä. Kun tarkastellaan kehitystä vuodesta 2011 eteenpäin aina kehyspäätökseen asti, kehittyy oikeusministeriön budjetointi huomattavasti heikommin kuin valtion talousarvion loppusumma yleisesti. (Katso laskelmat alta.)

Nyt laadittu oikeudenhoidon uudistamisohjelma oli Lakimiesliitolle pettymys. Kataisen hallitusohjelman mukainen oikeusturvaohjelma muuttui nimen tasolla uudistamisohjelmaksi ja sisällöllisesti leikkausohjelmaksi - sen verran armottomia leikkaukset kokonaisuutta arvioiden ovat. Alan sisällä voitaisiin ottaa tapahtuneesta opiksi ja terästää entisestään edunvalvontaa. Kaikkeen ei pidä suostua, sillä niiltä joilta on helppo leikata nyt, tullaan leikkaamaan jatkossakin.

Talouskysymyksiä arvioidessa ei saisi unohtaa mitä tuloja oikeushallinto valtiolle tuottaa. Esimerkiksi asianajoalan arvonlisävero, valtiolle tuloutetut sakot sekä tuomioistuin- ja muut maksut tuottavat yhteensä satoja miljoonia. Tuomarit ja syyttäjät maksavat tuntuvia tuloveroja palkoistaan ja nämäkin rahat palautuvat valtiolle. Jos uskallamme arvioida oikeusministeriön - tai vielä tarkemmin - oikeudenhoidon nettomenoja -  paljastuu summa yllättävän pieneksi. Ja tällä pienellä summalla rahoitamme valtion keskeisimpiä tehtäviä.

Lisää voimavaroja tarvitaan. Siis lisää rahaa. Muuten puheet oikeudenhoidon kehittämisestä - tai edes uudistamisesta - voidaan lopettaa.

Ohjelmasta

Tärkeintä on nyt päättää siitä suunnasta, johon suomalaista oikeudenhoitoa ollaan viemässä. Lakimiesliitto on jo pitkään kannattanut riippumattoman tuomioistuinviraston perustamista. Tuomioistuintyön kehittäminen edellyttää, että tuomioistuimilla on nykyistä laajemmin mahdollisuus päättää yhdessä omista toimintatavoistaan. Käytännössä tämä tapahtuisi tuomioistuinlaitoksen kiinteänä osana toimivan tuomioistuinviraston puitteissa. Valmistelu on aloitettava välittömästi. Se ei saa olla - kuten oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa on mainittu - pitkän aikavälin tavoite.

 Oikeudenhoitoa tulee kehittää myös käräjäoikeuspainotteisemmaksi. Tuomioistuinlaitoksen osalta Lakimiesliitto esittää resurssipanostuksia kolmen tuomarin kokoonpanojen käyttöönottamiseksi voimassa olevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Laajassa kokoonpanossa annettu ratkaisu vähentää muutoksenhakua ja antaa mahdollisuuden muutoksenhaun järkevöittämiselle näyttökysymyksissä. Tämä painopisteen siirto lyhentää oikeudenkäyntien kokonaiskestoa ja parantaa osapuolten oikeusturvaa kun vuosien takaisia muistikuvia ei enää uudestaan läpikäydä hovioikeudessa.

Lopuksi

Oikeustiede on alana houkutteleva. Opiskelupaikoista kilpaillaan ja opiskelijat ovat hyvin motivoituneita. On kuitenkin huomattu, että valmistumisen jälkeen yksityinen sektori vetoaa entistä enemmän - tarjotut työpaikat tuntuvat houkuttelevilta. Julkisen sektorin vetovoima on heikentynyt huomattavasti. Se on ymmärrettävää. Kuka haluaisi työtehtäviin, joissa jatkuvat säästöt pakottavat venymään kohtuuttomasti. Työt on hoidettava, vaikka henkilökuntaa olisi liian vähän.

Julkisen sektorin rapistuva maine on aikaa myöten uhka koko alalle ja juristien asemalle työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Meitä arvostetaan ja tekemäämme työtä pidetään tärkeänä. Näin tulisi olla jatkossakin. Siksi onkin meidän juristien vastuulla vaatia riittävää rahoitusta oikeusvaltion ydintehtävien hoitamiseen. Vaikuttaa siltä, että kukaan muu tätä vaatimusta ei ole esittämässä. Aika on tullut sanoa: nyt riittää.

Tässä puheenvuorossa olemme todenneet, että oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa ei esitetä kokonaisvaltaista näkemystä eikä siinä lähdetä liikkeelle peruskysymyksistä: miten turvataan oikeusvaltio, miten varmistetaan kansalaisten, yhteisöjen ja yritysten oikeusturva? Toivomme, että tämän tyyppinen uusi ohjelma voitaisiin ottaa valmisteluun mahdollisimman pian. Olemme jopa valmiita toimimaan itse ohjelmatyön vetäjinä, jos kukaan muu ei se ole siihen halukas.

Suomalainen oikeusvaltio tarvitsee puolustajansa. Luontevammin tuon tehtävän voimme hoitaa me lakimiehet.

Jarmo Hyvärinen

Hallituksen puheenjohtaja

Suomen Lakimiesliitto

Laskelmat

                                            OM               Valtio           

Tilinpäätös 2011                 852                50382

Kehys 2017                         852                52974

Vertailu                               100 %            105 %

Lähteet

http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2013&lang=fi&maindoc=/2013/tae/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&opennode=0:1:3:37:

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20130327Valtio/2014-2017_kp.pdf