Uutisen päiväys

15.06.2016← Takaisin

Paikallinen sopiminen lisääntyi voimakkaasti

Valtaosa lakimiehiä koskevista työehtosopimuksista sisältää työajan pidentämisen 24 tunnilla. Myös työsuhteen ehtoja voidaan määräajaksi muuttaa.

Kilpailukykysopimukseen perustuneet työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut toivat runsaasti lisää paikallista sopimista. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia laajennettiin sekä yksityisen sektorin järjestäytyneissä yrityksissä että julkisella sektorilla. 

Valtaosa yksityisen sektorin ylempiä toimihenkilöitä, kuten lakimiehiä, koskevista työehtosopimuksista pitää nyt sisällään kilpailukykysopimuksen mukaisen vuosityöajan pidentämisen 24 tunnilla siten, että asiasta sovitaan paikallisesti. 

Toinen merkittävä asia josta sovittiin on selviytymislauseke eli niin sanottu kriisilauseke. Se tarkoittaa, että työnantaja voi poikkeuksellisiin taloudellisiin vaikeuksiin jouduttuaan sopia työntekijöidensä kanssa, että työsuhteen ehtoja sopeutetaan määräajaksi lomautusten tai irtisanomisten välttämiseksi. 


Taru Turunen”Paikallisen sopimisen lisääminen merkitsee luottamusmiesten ja yhteyshenkilöiden työn ja vastuun kasvamista”, kertoo Lakimiesliiton edunvalvontayksikön johtaja Taru Turunen.

”Vahvistammekin muun muassa koulutuksella luottamusmiehinä ja yhteyshenkilöinä toimivien jäsentemme valmiuksia näissä vaativissa tehtävissä. Paikallinen sopiminen edellyttää myös työnantajien ja henkilöstöedustajien keskinäistä luottamusta sekä avointa yhteistyötä”, Turunen sanoo.

Kilpailukykysopimus ei koske järjestäytymättömiä yrityksiä. Järjestäytymättömät yritykset eivät voi käyttää paikallista sopimista, koska Suomen Yrittäjät torjui maan hallituksen asiassa tekemän esityksen. Yksittäisellä ylemmällä toimihenkilölläkään ei siis ole mitään velvollisuutta sopia Kilpailukykysopimuksen mukaisista asioista omassa työsopimuksessaan.