Uutisen päiväys

12.03.2018← Takaisin

Rahoitusalalle lakkovaroituksia

Ammattiliitto Nousu ja ammattiliitto Pro ovat jättäneet valtakunnansovittelijalle ja työnantajapuolelle ilmoitukset uusista lakoista.

Ammattiliitto Nousu on 11.3.2018 jättänyt valtakunnansovittelijalle ja työnantajapuolelle ilmoituksen uudesta lakosta Nordean Suomen toiminnoissa alkaen 3.4.2018 klo 6.00 ja päättyen 6.4.2018 klo 23.59.

Ammattiliitto Pro on 11.3.2018 jättänyt valtakunnansovittelijalle ja työnantajapuolelle ilmoitukset uusista lakoista ensin Osuuspankkiryhmässä 26.3-29.3.2018 ja sen jälkeen Säästöpankkiryhmässä ja muualla rahoitusalalla 9.4-12.4.2018. Danske Bankin henkilöstöyhdistys Pro on myös ilmoittanut työtaistelusta Danske Bankissa ajalle 9.4-12.4.2018.   

Työtaistelutoimet eivät koske YTN-liittojen jäseniä. Lakimiesliiton jäsenet eivät siten ole työtaistelutoimien piirissä. Jäsenemme pitäytyvät mahdollisten lakkojen aikana omissa tehtävissään.


Ylityökielto edelleen voimassa

Joulukuussa alalle asetettiin ylityökielto vauhdittamaan neuvotteluja ja se on voimassa toistaiseksi. Lisätietoja ylityökiellosta löydät Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n nettisivuilta.

Tilanteen etenemistä voi seurata YTN:n jäsenviestien ja verkkosivujen lisäksi sosiaalisessa mediassa:
ytn.fi/finanssiala
facebook.com/ytnfinanssiala
twitter.com/YTN_ry

YTN:n jäsenviestien saaminen edellyttää, että olet päivittänyt ajantasaiset työnantajatiedot liittoon. Voit käydä päivittämässä työnantajatiedot täällä.  

YTN:n päivystyspuhelin palvelee numerossa 040 – 352 3671 arkisin kello 10-15. Asiaan liittyvissä kysymyksissä voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen finanssi@ytn.fi

Lakimiesliitossa voit asiaan liittyvissä kysymyksissä olla suoraan yhteydessä Moa Fantaan, puh. 09 8561 0338, moa.fanta@lakimiesliitto.fi

 

Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö, joka vastaa Akavan kentässä ylempien toimihenkilöiden sopimus- ja neuvottelutoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla. YTN:n jäseninä on 19 akavalaista liittoa, joiden kautta se edustaa noin 170 000 asiantuntijaa ja esimiestä eri toimialoilla.