Uutisen päiväys

17.06.2020← Takaisin

SYT on nyt Yrittäjäkassa

SYT muutti nimensä Yrittäjäkassaksi 1.6.2020, jatkumona vuodenvaihteessa tapahtuneelle yhdistymiselle AYT:n kanssa.

Kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan uusi nimi alleviivaa uutta aikaa entistä vahvemmalle pien- ja yksinyrittäjien puolia pitävälle työttömyyskassalle. Se myös sopii suuhun kirjainyhdistelmiä paremmin.

- Viralliselta nimeltä olemme nyt Yrittäjän Työttömyyskassa, mutta markkinointinimenä käytämme Yrittäjäkassa-nimeä. Asiakkaiden suuntaan muutos näkyy uusina logoina ja uudenlaisena yritysilmeenä. Kaikki toiminta ja palvelut säilyvät ennallaan. Uudistamme kotisivumme ja sähköpostisoitteemme syksyllä 2020. Nykyinen sivustomme palvelee siihen saakka normaalisti, sanoo Jokinen.

Yrittäjäkassa haluaa tulla tunnistetuksi yhteisönä, jolla on ymmärrys jäsentensä arkisista haasteista yrittäjinä ja ihmisinä. Brändiuudistus tehdään yrittäjän työttömyysturvan 25-vuotisjuhlavuonna, ja sen tärkein pyrkimys on tuoda esiin kassan tärkeää tehtävää suomalaisessa yhteiskunnassa.

- Tästä tahtotilasta muistuttaa tunnuksemme symboliosa, joka rakentuu käänteitä ja liikettä kuvaavista kaarista. Koronakriisi on osoittanut, että tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa. Nopeasti muuttuvassa globaalissa maailmassa liiketoiminta voi päättyä myös itsestä johtumattomista syistä. Yrittäjäkassan jäsenyys on yksi tapa hallita yrittäjyyden riskejä ja turvata toimeentulo työttömyyden sattuessa omalle kohdalla, sanoo Jokinen.

Yrittäjän Työttömyyskassa (Yrittäjäkassa) on suomalaisten yrittäjien vuonna 1995 perustama itsenäinen työttömyyskassa. Kassan tavoitteena on lisätä yrittäjien elämänlaatua ja turvallisuutta vapaaehtoisen työttömyysvakuutuksen avulla. Kassaan kuuluu tällä hetkellä 30 000 yrittäjää kaikilta toimialoilta ja kaikenkokoisista yrityksistä. Yrittäjäpuolella oman toimialaliiton tai järjestön jäsenyys ei takaa työttömyysturvaa. Yrittäjän täytyy hakeutua itse Yrittäjäkassan jäseneksi saadakseen työttömänä ansiosidonnaista päivärahaa. Yrittäjäkassa maksaa työttömyysetuuksia keskimäärin 800 jäsenelleen kuukausittain. Kassan yleiset ehdot ja työttömyysturvan taso on määritelty työttömyyskassa- ja työttömyysturvalaeissa. Kassan toimintaa valvoo Finanssivalvonta.