Uutisen päiväys

01.02.2018← Takaisin

Valtion pöytään haetaan uusia ratkaisumalleja

Valtion neuvottelut ovat tiivistyneet kahden viimeisen päivän aikana. Auki olevien asioiden määrä on vähentynyt merkittävästi, mutta vielä on isoja kysymyksiä ratkaistavana, toteaa Lakimiesliiton toiminnanjohtaja Jore Tilander.

Työnantaja on tehnyt useamman sopimustarjouksen ja lähestymistä on tapahtunut, mutta sopimus ei ole vielä siinä mallissa, että se voitaisiin hyväksyä. Työnantajalla ja palkansaajapuolella on edelleen eri näkemys sopimuksen korotuksista, määrästä ja muodosta.

Osapuolet sopivat kahden päivän tauosta, jonka aikana yritetään puolin ja toisin löytää luovia ratkaisumalleja, joiden avulla sopimus saataisi valmiiksi sunnuntaina 4.2.