Uutisen päiväys

07.02.2020← Takaisin

Valtion sopimusneuvotteluissa vaihdettiin palkansaajien ja työnantajan neuvottelutavoitteita

Valtion virka- ja työehtosopimusneuvottelut jatkuivat tänään perjantaina 7. helmikuuta. Kaksituntisessa tapaamisessa pääsopijajärjestöt ja työnantaja esittelivät sopimuskierroksen neuvottelutavoitteensa pääpiirteittäin.

Palkansaajien yhteiset tavoitteet liittyvät kiky-tuntien poistoon, palkankorotuksiin sekä parannuksiin työn ja yksityiselämän yhteensovittamissa.

– Kiky-tunneista ei vielä keskusteltu, vaan tässä vaiheessa keskitytään käsittelemään tekstitavoitteita, kertoo JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Nieminen. 

Palkansaajilla ja työnantajalla on omia tavoitteitaan esimerkiksi työaikaa koskeviin kysymyksiin.

Seuraavaksi neuvotteluosapuolet tutustuvat tarkemmin toistensa tavoitteisiin ja JUKOn valtion neuvottelukunta käsittelee työnantajan sopimusesitystä kokouksessaan keskiviikkona 12. helmikuuta.

– Tapaamisessa oli hyvä tunnelma, neuvotteluilmapiiri on vielä tässä vaiheessa myönteinen ja rakentava, tiivistävät Nieminen ja valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne

Neuvottelut jatkuvat torstaina 13. helmikuuta.

JUKOn valtiosektorilla neuvottelevat neuvottelupäällikkö Markku Nieminen ja valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL).

Valtion sopimusneuvotteluihin osallistuvat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Valtion työmarkkinalaitos.

Akavalainen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa neuvotteluissa myös Lakimiesliiton jäsenistöä ja neuvottelee käytössä olevat työehtosopimukset. 

JUKO edustaa työehtosopimuksillaan noin 200 000:ta korkeakoulutettua. JUKO neuvottelee työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja AVAINTA-aloilla. JUKO sopii työehtosopimukset myös Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

Seuraa neuvottelujen etenemistä Lakimiesliiton kanavien lisäksi myös JUKOn verkkosivuilla ja some-kanavissa:
www.juko.fi, JUKO-Facebook ja Twitteriä @JUKOry (aihetunnisteet #neuvotellen2020 #sopien2020)

Lisätiedot:

Lisätietoja Lakimiesliitossa antaa neuvottelupäällikkö Kirsi Venäläinen, p. 09 8561 0328 ja 050 587 3528.