Uutisen päiväys

31.03.2022← Takaisin

Yliopistoneuvottelut – JUKO: ”Osapuolet hakevat edelleen ratkaisua useaan kysymykseen”

Neuvottelut yliopistojen noin 34 000 palkansaajan työehdoista jatkuivat 30. maaliskuuta.

- Useita kysymyksiä on yhä auki. Yksi periaatteellisista kysymyksistä on, löytyykö osapuolilla riittävästi tahtotilaa ratkaista perhevapaauudistus, JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho kertoo.

JUKOlle tärkeitä tavoitteita ovat muun muassa:

  • Enemmän aikaa tutkimustyöhön ja taiteelliseen toimintaan.
  • Etätyö ja monipaikkatyön pelisääntöjen selkeyttäminen erityisesti muun asiantuntijahenkilöstön osalta.
  • Yliopistolaiset haluavat, että elokuun alussa voimaan tuleva perhevapaauudistus näkyy työehdoissa erityisesti uusien vanhempainvapaiden tasapuolisena palkallisuutena.
  • Opetus- ja tutkimushenkilöstöstä 70 prosenttia työskentelee edelleen määräaikaisissa työsuhteissa, keinoja tilanteen parantamiseksi on löydettävä myös työehtosopimuspöydässä.
  • Kuormittuneisuuden lisääntyminen on huomioitava työehtosopimuksessa.
  • yliopistolaiset ovat venyneet koko pandemian ajan ja ansaitsevat asianmukaiset palkankorotukset. JUKO ajaa prosentuaalisia yleiskorotuksia, jotta voimme turvata tasapainoisen palkkakehityksen kaikille henkilöstöryhmille. Ei ole mitään perusteita jättää yliopistojen palkkakehitystä muita sektoreita heikommaksi.

  

Jos neuvottelutulosta ei synny torstaina, sopimuksettomaan tilaan yliopistolaiset siirtyvät perjantaina

Tällä viikolla yliopistopöydässä neuvotellaan tiiviisti ja osapuolet ovat tavanneet tämä päivän lisäksi maanantaina ja tiistaina. Myös huomenna torstaina on neuvottelupäivä.

Yliopistojen yleinen työehtosopimus on irtisanottu päättymään torstaina 31. maaliskuuta. Jos neuvottelutulosta ei saavuteta ennen sitä, yliopistolaiset siirtyvät sopimuksettomaan tilaan perjantaina 1. huhtikuuta.

Sopimuksettomassa tilassa yliopistoissa sovelletaan vanhan työehtosopimuksen määräyksiä, kunnes uusi sopimus tulee voimaan. Tätä kutsutaan jälkivaikutukseksi.

Sopimuksettoman tilan aikana ei ole työrauhavelvollisuutta ja erilaiset painostustoimet ovat mahdollisia, jos palkansaajat ja työnantaja eivät pääse sopimukseen työehdoista.

Yliopistosektorin sopimusneuvottelut alkoivat 11. helmikuuta.

 

Suomen Lakimiesliitto on JUKO:n jäsenliitto.

Lisätiedot Lakimiesliiton jäsenten osalta:
Petteri Kivelä, neuvottelupäällikkö 
petteri.kivela@lakimiesliitto.fi
p. 041 458 0038

Tutustu Lakimiesliiton Työmarkkinaneuvottelut-sivuun